20.11.
2019

Aarne Pelkosen Haavekuvia Rauma Festivon ystävänpäivän konserttiin

Toukokuussa 2019 julkaistu Haavekuvia on raumalaislähtöisen baritoni Aarne Pelkosen kolmas sooloalbumi. Rauma Festivon talvikonsertissa soivat samalla otsikolla suomalaiset laulelmat ja rakastetut klassikot. Pelkonen tilasi levyä varten myös uusi sävellyksiä suomalaisiin runoklassikoihin: Iiro Rantala sävelsi kolme laulua Eino Leinon hymyilevästä Apollosta. Raja-aitoja kaatava kitaristi Marzi Nyman tarttui Saima Harmajan ja L. Onervan runohin. Rauma-salissa Pelkosen kanssa esiintyy viisihenkinen orkesteri. Kitaristi Marzi Nymanin lisäksi lavalla ovat mm. saksofonisti Jukka Perko ja viulisti Eriikka Maalismaa.
Kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivo järjestään vuonna 2020 4.-8. elokuuta. Taiteellisena johtajana on viulisti, kapellimestari Jan Söderblom. Festivaalin teema julkaistaan joulukuussa 2019 ja koko ohjelma maaliskuussa 2020.
Aarne Pelkonen: Haavekuvia perjantaina 14.2.2020 klo 19 Rauma-salissa Liput 30 € Lippu.fi ja Rauman kaupungin palvelupiste Pyyrman.

« Takaisin

16.12.
2019

Rauma Festivo soi Maan laulua

Viulisti, kapellimestari Jan Söderblomin suunnittelema kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivo järjestään vuonna 2020 4.−8. elokuuta 38. kerran.

20.11.
2019

Aarne Pelkosen Haavekuvia Rauma Festivon ystävänpäivän konserttiin

Toukokuussa 2019 julkaistu Haavekuvia on raumalaislähtöisen baritoni Aarne Pelkosen kolmas sooloalbumi. Rauma Festivon talvikonsertissa soivat samalla otsikolla suomalaiset laulelmat ja rakastetut klassikot.

07.09.
2019

Hannakaisa Nyrönen on Elizabeth Connell Prize voittaja 2019!

Festivossakin sädehtinyt sopraano Hannakaisa Nyrönen on voittanut arvostetun Elizabeth Connell Prize -laulukilpailun Sydneyssä, Australissa. Kaksipäiväisessä finaalissa Hannakaisa heittäytyi mm. Vitellian (Mozart: Tiituksen lempeys) ja Sieglinden (Wagner: Valkyyria) rooleihin.

28.08.
2019

Rauma Festivon Kamarisirkus yhdistää musiikin, tanssin ja sirkustaiteen

Elokuun toisella viikolla Rauma Festivon konserteissa esiintyi myös tanssijoita. Taidelajit yhdistävä teema levittäytyy tämän vuotiseen lasten Festivoon: syyskuussa järjestettävä Festivon Kamarisirkus yhdistää musiikin, tanssin ja sirkustaiteen toiminnalliseksi työpajaksi 9-12-vuotiaille lapsille. Työpaja päätetään sunnuntaina 15.9.

16.08.
2019

Rauma Festivon ohjelma vetosi yleisöön

Tämän vuoden Rauma Festivo -kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtaja toimi basso Mika Kares. Hän suunnitteli festivaaliin yhdeksän konserttikokonaisuutta. Kares toi ohjelmaan vahvan edustuksen elävien säveltäjien musiikkia.

07.08.
2019

Polttopisteessä Outi Tarkiainen LOPPUUNMYYTY

Keskiviikko-illan konsertti Polttopisteessä Outi Tarkiainen on loppuunmyyty.

06.08.
2019

Festivo-tori kutsuu jälleen keskusteluun paikallisia vaikuttajia

Nyt neljättä kertaa järjestettävä Festivo-tori yhdistää jälleen Festivo-taiteilijoita ja raumalaisia kulttuurivaikuttajia keskusteluun. Keskipäivän tuokioissa pohditaan ajankohtaisia aiheita, taiteentekemisen määrittäjiä, arjen haasteita sekä hyvinvoinnin merkitystä jaksamiselle.

05.08.
2019

Äitiydestä ammentavaa musiikkia

Rauma Festivon teemasäveltäjä Outi Tarkiainen lennähtää Raumalle suoraan Englannista. Sunnuntaina 4.8. Lontoon BBC Proms-festivaaleilla kuultiin hänen teoksensa Midnight Sun Variations. Festivossa hänen teoksiaan kuullaan kahdessa konsertissa, keskiviikkona ja lauantaina.

Hae lisää uutisia

Rauman Konserttiyhdistys ry
Savelantie 3 F 50
00720 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi