)
30.07.
2020

Muusikko antaa musiikille äänen

Tämän kesän Festivossa nautitaan siitä koronakevään ja kesän jälkeen voimme kokoontua musiikin ääreen vähän vapaammin, vaikkakin turvallisuusseikat huomioiden. Lyömäsoittaja Xavi Castellón kohdalla kyseessä on iloinen jälleennäkeminen myös sen vuoksi, että hän saapuu Raumalle toistamiseen. Viime vuonna hän oli festivaalissa mukana Helsinki Percussion Ensemblen riveissä ja nyt hän saapuu Festivoon Helsinki Chamber Soloistsin jäsenenä.

Espanjan Valenciasta Helsinkiin kotiutunut Xavi kokee vaikeana tiivistää muusikkouden hyviä puolia muutamaan lauseeseen, mutta parhaan asian hän pystyy nimeämään helposti:

”Muusikkona olemisen hienoin asia on antaa ääni jollekin, jolla itsessään ei ole ääntä.”, kuvaillee Xavi suhdettaan ammattiinsa.

Nyt kevään aikana rakkaan ammatinharjoittaminen joutui kuitenkin ottamaan sivuroolin arjessa ensimmäistä kertaa ja päivittäiset rutiinit muuttuivat pakon edessä.

”Päätin käyttää tilanteen hyväksi tekemällä kaikkea sellaista, johon minulla normaalisti ei ole aikaa tai energiaa. Olen nauttinut pitkistä lukuhetkistä ja hidastanut elämänrytmiäni, mitä olen todella osannut nyt myös arvostaa”, Xavi kertoo.

Xavi Castelló (oikealla) vieraili viime vuoden Festivossa Helsinki Percussion Ensemblen jäsenenä. Tänä vuonna hän saapuu taas Raumalle, mutta toisen yhtyeensä riveissä.

Vaikka kevät ja alkukesä on mennyt ilman keikkoja, ei Xavi halua kasata liian suuria odotuksia nyt tuleville konserteille. Hän pyrkii elämässään nauttimaan aina kulloisestakin hetkestä täysillä liikaa tulevaa haikailematta ja iloita niitä yllätyksistä, joita elämä eteen tuo. Käsillä olevaa festivaalia hän kuitenkin myöntää odottavansa.

”En voi kieltää, ettenkö näin pitkän tauon jälkeen olisi innoissani mahdollisuudesta päästä tekemään musiikkia jälleen yhdessä!”, hän iloitsee.

Samoin hän odottaa yleisön kohtaamista. Puun kaatumisen aiheuttaman äänen kyseenalaistamisen tavoin, voidaan miettiä, millaisena musiikki on olemassa, jollei sille joku anna ääntä ja sillä äänellä ei ole kuulijoita.

”Rauma Festivo tarjoaa mahdollisuuden nauttia kauniin kaupungin ja upeiden artistien yhdistelmästä. Rohkaisen kaikkia osallistumaan konsertteihin, erityisesti meidän konserttiimme perjantai-illassa. Silloin ensiesitämme oman basistimme Adrian Rigopuloksen sovituksen Beethovenin kolmannesta sinfoniasta, jonka hän on tehnyt juuri tätä konserttia varten”, Xavi taustoittaa.

Helsinki Chamber Soloistsia kuullaan Rauma Festivossa perjantaina 7.8. klo 18 Kulttuuritalo Posellissa konsertissa Fauni ja Ludwig -konsertissa sekä erilaisissa pienemmissä kokoonpanoissa Kaikkien aikojen Carpe diem -päivässä. Kaikki konsertit myös striimataan.

Liput Posellin konsertteihin sekä kannatusliput striimille pääset hankkimaan Festivon omasta lippukaupasta.

« Takaisin

04.08.
2020

Avajaiskonsertti loppuunmyyty

Keskiviikkona 5.8. alkavan Rauma Festivon avajaiskonsertti on myyty loppuun. Striimin ääreen voi kuitenkin liittyä kotisohvalta ja sitä pääsee seuraamaan Festivon YouTube-kanavalta.

04.08.
2020

Monta kokkia takaa värikkään keitoksen

Fagotin vuorottelevana äänenjohtajana Helsingin kaupunginorkesterissa toimiva Mikko-Pekka Svala saapuu Rauma Festivon vieraaksi osana Helsinki Chamber Soloistsia. Kevään aikana hän on ehtinyt nauttia joustavammista harjoitusaikatauluista, lisääntyneestä ajasta perheen kanssa sekä kokkailusta ja myös vaimon loistavista aterioista.

02.08.
2020

Jameissa musiikki soljuu iloisen tanssillisen pomppuisena

Tänä vuonna Festivon taiteilijajoukko täydentyy kansanmusiikin taitajilla. Mukaan on kutsuttu Muuan-trio, jonka muodostavat Rauno Junkkari, Samuli Karjalainen ja Kirsi Vinkki. Yhdessä soittaminen rennossa tunnelmassa on tämän yhtyeen liima.  ”Olemme alunperin tavanneet irlantilaisen musiikin jamisoiton parissa Helsingissä.

30.07.
2020

Muusikko antaa musiikille äänen

Tämän kesän Festivossa nautitaan siitä koronakevään ja kesän jälkeen voimme kokoontua musiikin ääreen vähän vapaammin, vaikkakin turvallisuusseikat huomioiden. Lyömäsoittaja Xavi Castellón kohdalla kyseessä on iloinen jälleennäkeminen myös sen vuoksi, että hän saapuu Raumalle toistamiseen.

28.07.
2020

Missä mennään?

Rauma Festivon taiteellinen johtaja Jan Söderblom odottaa ensi viikkoa: ”Kun moni asia nyt vaikuttaa epävarmalta, tuntuu hyvältä tietää, että saamme kohta viettää aikaa yhdessä Raumalla.

27.07.
2020

Carpe diem -päivänä iloitaan jälleennäkemisestä

Kevään ja kesän aikana ehtyneitä elävän musiikin varantoja pääsee täyttämään seitsemän konsertin annoksella Rauma Festivon perinteisenä Carpe diem -päivänä.

26.07.
2020

Kamarimusiikki on joukkuelaji

Helsinki Chamber Soloistsin ja Helsingin kaupungin orkesterin basisti Adrian Rigopulos saapuu Festivoon intoa puhkuen. Keikattoman kevään jälkeen hän iloinen päästessään taas soittamaan ja olemaan osa musiikillista yhdessäoloa.

23.07.
2020

Live-lippuja vapautettu lisää myyntiin

Rauma Festivon konsertteihin on vapautettu lisää lippuja kysyntään ja vallitseviin säännöksiin pohjautuen. Osa konserteista ehti jo myydä loppuun, mutta nyt lippuja on jälleen saatavilla kolmeen Posellissa kuultavaan konserttiin.

Hae lisää uutisia

Rauman Konserttiyhdistys ry
Käsityöläisentie 18 F 62
00750 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi