Johannes Rostamo
sello

Espoolaislähtöinen sellisti Johannes Rostamo on monipuolinen muusikko, joka esiintyy niin orkesterimuusikkona, solistina, kamarimuusikkona, barokkisellistinä kuin popmuusikkona. Ruotsissa ja Norjassa opiskellut Rostamo jäi sille tielleen ja on toiminut vuodesta 2008 lähtien Tukholman Kuninkaallisen Filharmonisen orkesterin soolosellistinä. Vakityönsä sivussa hän rakentelee uudenlaisia konserttielämyksiä perustamansa Stockholm Syndrome Ensemblen kanssa sekä tutkii historiallisia tulkinta- ja soittotapoja niin ikään perustamansa barokkiyhtye Orfeus Barockensemblen kanssa.

Tämän lisäksi Johannes potee huonoa omatuntoa reissujensa aiheuttamasta hiilijalanjäljestä. Reissut vievät ympäri maailmaa erinäisille festivaaleille, orkesterisolistiksi sekä myös muiden orkesterien vierailevaksi soolosellistiksi, kuten Concertgebouw-orkesteriin Amsterdamissa, Baijerin radion sinfoniaorkesteriin Munchenissä, Mahler-kamariorkesteriin ja Australian kamariorkesteriin. Johannes esiintyy myös säännöllisesti Euroopan kamariorkesterin kanssa. Solistitehtävissä Johannes on esiintynyt useiden pohjoismaisten orkestereiden edessä kapellimestareinaan mm. Sakari Oramo, Dima Slobodeniouk, Hannu Lintu, Andrew Manze ja Mats Rondin. Live- konserttitaltiointi Joonas Kokkosen sellokonsertosta kapellimestari Paul Mägin ja KMH sinfoniaorkesterin kanssa Tallinnassa vuodelta 2006 on julkaistu Academus- levymerkillä.

Sellonsoittoa ja ennen kaikkea musiikkia Johannes opiskeli Heikkien Pekkarinen ja Rautasalo johdolla Suomessa, sittemmin Torleif Thedéenin, Truls Mörkin ja Frans Helmersonin johdolla Tukholmassa ja Oslossa sekä Hatto Beyerlen johdolla eri puolilla Eurooppaa.

Johannes soittaa Antonio Stradivariuksen ”Magg” -sellolla, vuodelta 1698, jonka hänelle on ystävällisesti lainannut yksityishenkilö Tukholmasta.

taiteilijat

Rauman Konserttiyhdistys ry
Savelantie 3 F 50
00720 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi