katso koko ohjelma

Kuoleman viettelys ja kuvien lohtu

tiistai 08.08.2017
klo 14:00
Kulttuuritalo Poselli
Nortamonkatu 12 26100 Rauma

Rauma Festivon avajaiskonsertissa basso Mika Kares ja pianisti Kirill Kozlovski antavat Kuoleman vietellä Mussorgskin johdolla. Pianisti Laura Mikkola ja Kamus-kvartetti kipinöivät ja meditoivat Rautavaaran sävelkuvien äärellä. Sopraano Suvi Väyrynen ja saksofonisti Charles Ng taas jättävät ilmaan peräti 56 kysymystä!

Ohjelma
Einojuhani Rautavaara (1928–2016): Jousikvartetto nro 1 (1952)
Presto
Andante
Vivace assai (alla giga)

Thomas Kessler (1937–): Is it? sopraanolle ja saksofonille (2002)

Alfred Schnittke (1934–1998): Viulusonaatti nro 2 Quasi una sonata (1968)

*****

Einojuhani Rautavaara (1928–2016): Ikonit pianolle (1955)
Jumalanäidin kuolema
Kaksi maalaispyhimystä
Blakernajan musta Jumalanäiti
Kristuksen kaste
Pyhät naiset haudalla
Arkkienkeli Mikael kukistaa Antikristuksen

Modest Mussorgski (1839–1881): Kuoleman lauluja ja tansseja bassolle ja pianolle (1875)
Kehtolaulu
Serenadi
Ripaska
Sotapäällikkö

 

Kamus-kvartetti, Laura Mikkola, Mika Kares, Kirill Kozlovski, Suvi Väyrynen, Charles Ng, Elina Vähälä

Liput 27 € (peruslippu) / 12 € (opiskelijat, lapset 7-15 v., työttömät)
Pyyrmannista ja Lippu.fi

Vuosi sitten heinäkuun lopussa, juuri Rauma Festivon alla, tuli uutinen Einojuhani Rautavaaran kuolemasta. Olin kahta viikkoa aiemmin vastannut työpaikallani puhelimeen, kun hän soitti ja pyysi kustantajaansa jälleen kerran lähettämään tyhjää nuottipaperia. Sitä 16-rivistä arkkia. Piirtyikö sille paperille enää nuotteja, emme saaneet tietää. Jälkeenjääneitä säveliä on huima määrä, ja tässä konsertissa niitä punotaan yhteen elämän rikkonaisuutta, kuolemaa, lohdutusta ja ihmetystä soivien teosten kanssa.

Rautavaaran varhainen jousikvartetto nro 1 (1952) on alkuperäiseltä nimeltään Quartettino, pikku kvartetto: miniatyyri, jossa perinteiseen tapaan kaksi nopeaa osaa kehystää hidasta keskiosaa. Säveltäjän eteläpohjalaiset sukujuuret saivat Rautavaaran innostumaan kansanmusiikista, ja vaikutteet kuuluvat rytmeillä ilakoivassa avausosassa ja suorastaan pelimannihenkisessä viimeisessä osassa. Melankolinen Andante kätkee sisäänsä romantiikan kaipuun.

Rautavaaran soitetuimpiin teoksiin kuuluva pianosarja Ikonit syntyi syksyllä 1955. Säveltäjä oli juuri aloittanut opinnot New Yorkin kuulussa musiikkikorkeakoulu Juillardissa. Hän muistelee vieraan ympäristön vaikutusta Omakuva-kirjassaan: ”En minä Helsinkiin ikävöi, kotiin. […] Mutta ainoa mikä tämän ikävän pois lohduttaa, tämän kiiltävän kylmän pinnan täällä pehmittää, sen on oltava jotain eurooppalaista. Jokin haju vaikka, tai ääni tai väri joka on tuttu, ja idästä kotoisin […]. Ja yhtäkkiä, siinä se on, taidekirjojen keskellä: Insel-Verlagin saksalainen Ikonen. Avaa se ja eikös koko Valamo tulvi esiin! Kellot ja mustaparrat ja kuorot ja kultasipulit. Mitäs tässä? Tod der Mutter Gottes [Jumalanäidin kuolema]. Tämä, juuri tämä!” Ja kuva laulaa Rautavaaralle, säteilee musiikkia jo metromatkalla kotiin. ”Se tulee ulos melkein heti pianon ääressä”. Sitten ”junttipyhimyksiä landelta”, sekin tulee kuin olisi ollut odottamassa. Ja niin edelleen: koko laaja sarja syntyy kahdessa viikossa. Lapsuuden Valamon vierailun nostamien muistojen inspiroima kuumeinen ja intensiivinen sävellysprosessi kuuluu teoksessa: ”Järkyttävä elämys… niin erilaisen maailman olemassaolo” väreineen, rituaaleineen, ikoneineen.

Purppuraan verhotulla vuoteella makaava Jumalanäiti on kultaan ja jalokiviin verhoutuneiden apostolien ympäröimä. Kellot soivat. Blakernajan mustan Jumalanäidin ovat tummentaneet ikonin edessä poltetut kynttilät. Sinivihreän, kullan ja punaisen väreissä hohtavaan Kristuksen kaste -ikoniin on kuvattu Jordan-joen virtaus, mikä kuuluu myös musiikissa. Johannes Kastaja kurkottaa kohti virrassa alastomana seisovaa Valittua. Pyhät naiset haudalla etenee kuin kulkue. Punasiipisen ratsunsa selästä trumpettia puhaltava arkkienkeli Mikael kukistaa Antikristuksen keihäällä, suitsutusastialla ja komeilla virtuoosisilla ryöpyillä.

Sveitsiläinen elektronisen musiikin pioneeri Thomas Kessler valitsi John Cagen sävellysprosessista kertovan luennon materiaalin, 56 lyhyttä kysymystä, duoteoksensa Is it? (2002) herkulliseksi materiaaliksi. Cage tarkoitti kysymykset sekoitettavaksi sattumanvaraisesti, mutta Kessler luo niistä rituaalin. Sopraano yrittää vapautua musiikin sisältä, yksinkertaiset kysymykset herättävät levottomuutta – ja vastaukset, jos sellaisia on mahdollista tavoittaa, jäävät kuulijan vastuulle.

Siinä missä Kessler käsittelee ratkaisemattomia kysymyksiä pilke silmäkulmassa, Alfred Schnittken 2. viulusonaatissa (1968) lähestytään maailmaa aluksi aggression kautta. 20-minuuttisen, yhtäjaksoisen teoksen soittajat repivät eri suuntiin viulun ottaessa vähitellen johtoaseman. Mutta puolivälissä pianon tremolot suostuttelevat veteen leviävien renkaiden tapaan viulun rauhoittumaan, laulamaan ja mietiskelemään – hetkeksi. Huumori ei sittenkään ole kaukana. Hiljaisuudesta esiin puhkeava kauneus liikuttaa ja lohduttaa, ja sen jälkeen rajutkaan purkaukset eivät enää revi rikki, vaan vievät eteenpäin. Sonaatti on Schnittken esitetyimpiä teoksia, ja tuntuu sisältävän koko elämän: rikkonaisen ja irrallisen, hauraan yhtäältä ja voimakkaan toisaalta.

Neuvostobyrokratia tukahdutti Schnittken taiteellista identiteettiä muun muassa kieltämällä hänen ensimmäisen sinfoniansa (1974) sen ensiesityksen jälkeen. Modest Musorgski eli lyhyen elämänsä tsaarinajan Venäjällä, ja hänen tukahduttajakseen koitui jo 13-vuotiaana kadettikoulussa alkanut alkoholisoituminen. Virkamiehen ura ei tuonut vakautta. Varhaiskypsänä pianistina huomiota herättänyt Musorgski alkoi opiskella säveltämistä Balakirevin johdolla vasta 18-vuotiaana, saavuttaen luomishuipun Boris Godunov -oopperallaan vuonna 1872. Se pääsi Rimski-Korsakovin avulla osittain näyttämölle Mariinski-teatteriin seuraavana vuonna. Kun Musorgski kolmea vuotta myöhemmin sävelsi sukulaisensa Goleništšev-Kutuzovin runoihin vaikuttavan ja voimallisen Kuoleman lauluja ja tansseja -sarjan, hänen oma syöksynsä kohti väistämätöntä tuhoa oli jo alkanut. Hän ei kyennyt suorittamaan virkamiehen velvollisuuksiaan, mutta siirto musiikkia rakastavan päällikön alaiseksi mahdollisti jopa kolmen kuukauden kiertueen laulajaa säestävänä pianistina vuonna 1879. 42-vuotiaana kuollut Musorgski ei onnistunut elättämään itseään säveltäjänä. Tšaikovskin sanat kuvaavat aikalaiskollegojen suhdetta Musorgskiin: ”[…] ahdasmielinen, karkea ja huonotapainen, uskoo sokeasti omaan nerouteensa ja ylpeilee tietämättömyydellään. Mutta kuitenkin nuo lahjakkuuden ja omaperäisyyden välähdykset…” Yksi välähdyksistä, pianosarja Näyttelykuvia (1874) on versioiduimpia teoksia populaarikulttuuria myöten.

Kuoleman lauluja ja tansseja (1875–77) koostuu neljästä vuoropuhelusta Kuoleman ja ihmisen välillä. Kuumeista lasta hoitamaan tarjoutuva Kuolema murtaa onnettoman äidin vastarinnan. Rakastajaansa ikkunassa odottava tyttö saa tukehduttavan syleilyn ”tuntemattomalta ritarilta”. Juoppolallin uupuminen hankeen johtaa ikuiseen uneen kesästä. Ja lopulta Kuolema, sotapäälliköistä ylin, marssittaa joukot toistensa kimppuun ylistäen haudan rauhaa. Musiikki seuraa makaaberia dialogia, mahtipontisen draaman ja herkän lyyrisyyden vuorottelua.

Esittely Anna Grundström

tapahtumat

Rauman Konserttiyhdistys ry
Savelantie 3 F 50
00720 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi