katso koko ohjelma

Kun vaan laulaa saan

torstai 10.08.2017
klo 19:00
Kulttuuritalo Poselli
Nortamonkatu 12 26100 Rauma

LOPPUUNMYYTY

Suomen kansan oma säveltäjä Oskar Merikanto päivitetään uusin, Tomas Takolanderilta ja Esko Grundströmiltä tilattavin sovituksin soololaululle ja duolle sekä pianon, harmonikan, kitaran, kontrabasson, saksofonin ja lyömäsoittimien muodostamalle kokoonpanolle. Merikannon suomalainen sävel kohtaa chansonin, flirttaa rytmimusiikin kanssa ja käy kumartamassa kaiken pohjana olevalla arkaaiselle perinteelle, runonlaulajille aikaan ennen Kalevalaa.

Mika Kares, Hannakaisa Nyrönen, Esko Grundström, Tomas Takolander, Taneli Korpinen, Charles Ng

Oskar Merikanto (1868–1924)
Sovitukset Esko Grundström & Tomas Takolander

Kevätlaulu op. 58/4 (Eino Leino)
Suvi-illan vieno tuuli op. 87/2 (Eino Leino)
Kottarainen op. 36/2 (J.H. Erkko)
Laula, tyttö op. 30/2 (J.H. Erkko)

Annina op. 51/2 (Daniel Fallström, suom. tuntematon)
Kullanmurunen op. 20/1 (J.H. Erkko)

Onnelliset op. 15 (Aleksis Kivi)
Valse lente op. 33

Muistellessa op. 11/2 (J.H. Erkko)
Iltakellot op. 106/1 (Verneri Liinamaa)

*****

Soi vienosti murheeni soitto op. 36/3 (Heikki Ansa)
Kuin hiipuva hiillos tummentuu op. 47/2 (Severi Nyman)

Soipa kieli op. 62/1 (Ilmari Kianto)

Kevätlinnuille etelässä op. 11/1 (J.H. Erkko)
Itkevä huilu op. 52/4 (Larin-Kyösti)
Omenankukat op. 53/1 (Eino Leino)
Laatokka op. 83/1 (Mikko Uotinen)
Merellä op. 47/4 (J.H. Erkko)
Romanssi oopperasta Pohjan neiti

Metsäkyyhkyset op. 47/1 (Jenny Blicher-Klausen, suom. Ilta Koskimies)
Kun vaan laulaa saan op. 49/1 (J.H. Erkko)

Liput 27 € (peruslippu) / 12 € (opiskelijat, lapset 7-15 v., työttömät)
Pyyrmannista ja Lippu.fi

Muistuu mieleen pyylevän aurinkoinen hahmo, jolla paksuntylleröt sormet mennä vilasivat kerkeästi yli koskettimien alhaalta ylös, ylhäältä alas, ja – olin silloin tekevinäni sen huomion – aina olivat nuotteja täynnä soittajan pyöreän pehmoiset kourat, koska hän sieltä niin kovin tiuhaan pudotteli.

Yrjö Suomalaisen vuonna 1950 julkaistu kirja Oskar Merikanto, Suomen kotien säveltäjä kuvaa kunnioittavan hellästi kaikkensa maamme musiikkielämälle antanutta, hämmästyttävän monipuolista ja säveltäjänä nykyään valitettavan aliarvostettua ”aurinkoista hahmoa”. Oskar Merikannon tie köyhän lapsuudenkodin ja isän alkoholismin varjosta pianon koskettimia pitkin lukkareita ja urkureita opettamaan, Johanneksen kirkon urkuriksi, Suomalaisen oopperan kapellimestariksi, arvostetuksi pianotaiteilijaksi ja Suomen halutuimmaksi konserttisäestäjäksi laajan sävellystuotannon ohella kertoo hämmästyttävästä monilahjakkuudesta. Hän kirjoitti sanomalehtiin paljon matkakirjeitä ja konserttiarvosteluita. Kuuluisin lainaus lienee ikätoveri Sibeliuksen läpimurtoteos Kullervon esittelystä: ”Tunnemme [nämä sävelet] omiksemme, vaikka emme ole niitä koskaan sellaisina kuulleet.”

Merikannon kunnianhimoisimmat teokset ovat hänen kolme täysimittaista oopperaansa Pohjan neiti (1898), Elinan surma (1910) ja Regina von Emmeritz (1919). Omimmillaan hän oli pienimuotoisten teosten parissa. Yksinlaulut, kuten vuonna 1889 syntynyt Pai, pai paitaressu erityisesti Maikki Järnefeltin laulamana levittivät hänen mainettaan paitsi konserttisaleihin Saksaa myöten, myös aidosti Suomen kansan keskuuteen. Yrjö Suomalainen kuvailee: ”Meillä ei kukaan säveltäjä ole päässyt yleiseen tietoisuuteen ja välittömään suosioon siinä määrässä kuin Oskar Merikanto. Tähän oli pääasiallisena syynä hänen melodioidensa helppo omaksuttavuus. Syrjäisten seutujen matalan majan asukaskin, jolla oli välineenä musiikin kuulemiseen vain vähän tottunut korva, löysi näissä lauluissa sellaista, mitä hän vaivatta ymmärsi ja mikä ravitsi hänen luontaista sävelkaipuutaan.” Merikannon täyttäessä 50 vuotta vuonna 1918 kansalaiskeräyksen tuottona hänelle luovutettiin 45.000 markan lahja, nykyrahassa n. 16.000 euroa.

Sydänvika pakotti Merikannon hiljentämään tahtia 50-vuotisjuhlien jälkeen. Ystävien ja ihailijoiden painostuksesta jo kerran tehty jäähyväiskiertue piti toistaa. Kiertue jäi kesken, kun kunto alkoi heiketä, mutta viimeisten paikkojen joukossa oli konsertti Raumalla 24.2.1923 – liekö nykyään Toivo Laurilehto -salissa majaileva Steinway-flyygeli päässyt mestarin käsiin? Ohjelmassa oli vain hänen omia sävellyksiään, sellaisia jotka eivät vaatineet mieltäkiihdyttävää reuhtomista (urkujen soiton lääkärit olivat jo kieltäneet). Edeltävän vuoden marraskuussa, saman kiertueen Loviisan konsertissa, oli arvostelija paikalla. Hän vangitsi herkullisesti niin musiikillisen kuin ulkomusiikillisen tunnelman:

Mikä värityksen hienous ja herkkyys kosketuksessa. Kuinka paljonpuhuva yksi kosketus saattoi olla! […] Ei hymyillyt lumota yrittävästi, niinkuin ammattifortepianistit. Tuli vain, istui kuin suutari pukilleen, laski käden polvilleen ja katsoi flyygeliä. Arveli kai sille, että ”kyllä tunnen sun, pelivärkki, vaikka en olekaan ennen nähnyt. Saapas nyt nähdä, mihin kelpaat” […] Ei kivakammissakaan kohdissa puistanut rajusti tukkaansa eikä liioin kahmaissut sitä sormillaan. Ei kertaakaan painanut nenäänsä kiinni koskettimiin ja siitä sitten äkisti sinkauttanut vartaloaan taaksepäin.

Infarktin aiheuttama veritulppa vatsassa veivät säveltäjän hautaan vain 55-vuotiaana. Viimeinen sävellys oli hoivakodin harmoonin ääressä syntynyt virsi Kiitos sulle Jumalani. Merikanto koki tarmokkaan kansanvalistajan J.H. Erkon runot läheisimmäksi omalle sävelkielelleen. Tämän konsertin sanoma tiivistyy Erkon säkeeseen, joka on valittu konsertin nimeksi. Mikä elämässä olisikaan lopulta tärkeämpää!

Esittely: Anna Grundström

tapahtumat

Rauman Konserttiyhdistys ry
Savelantie 3 F 50
00720 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi