katso koko ohjelma

Sota ja rauha

lauantai 11.08.2018
klo 14:00
Rauma-sali
Satamakatu 26 26100 Rauma

Johannes Brahms (1833-1897): Intermezzoop. 117 nro 1 pianolle

Maurice Ravel (1875-1937): Miroirspianolle

I Noctuelles
II Oiseaux tristes
III Une barque sur l’océan
IV Alborada del gracioso
V La vallée des cloches

***

Johannes Brahms: Pianokvintetto f-molli op. 34

I Allegro non troppo
II Andante, un poco adagio
III Scherzo: allegro
IV Finale: Poco sostenuto – Allegro non troppo – Presto, non troppo

 

Aura Go, piano
Kamus-kvartetti

Liput 27 € / 10 €


Johannes Brahms oli 1800-luvun säveltäjistä ehkä uteliain ja oppinein. Kirjallisuus, filosofia ja taidehistoria olivat hänelle rakkaita. Usein musiikinhistoriassa korostetaan Brahmsin ja Wagnerin vastakkainasettelua, vaikka tosiasiassa Brahms ihaili Wagnerin musiikkidraamoja. Todellisen taistelunsa Brahms kävi itseään vastaan. Todentamaton anekdootti vastauksesta ystävälle (”Päiväni kulku? Aamupäivällä lisäsin sinfoniaan yhden kahdeksasosanuotin ja iltapäivällä poistin sen.”) kertoo äärimmäisen itsekritiikin musertavasta vaikutuksesta sävellystyöhön. Rauhan itsensä kanssa Brahms teki tuhoamalla suuret määrät julkaisemattomia sävellyksiään, muun muassa ainakin 20 nuoruuden jousikvartettoa.

Maurice Ravelin kamppailu liittyi vaikeaan auktoriteettisuhteeseen. Ravel erotettiin Pariisin konservatorion pianoluokalta 1895 huonon opintomenestyksen vuoksi. Paria vuotta myöhemmin hän pääsi uudelleen mukaan sävellyspuolelle – ja sai sieltä potkut vuonna 1900, kun ei halunnut kirjoittaa sääntöjen mukaisia fuugia. Ymmärtäväinen oppi-isä Gabriel Fauré antoi Ravelin jatkaa kuunteluoppilaana vuoteen 1903. Ravel halusi menestyä ja osallistui vuosina 1900-1905 viidesti Prix de Rome -sävellyskilpailuun. Kapinalliselle ei suotu menestystä. Kesällä 1905 Ravel lähti ystävien jokiristeilyaluksella Hollantiin, mikä elvytti edeltävistä pettymyksistä ja sai työvireen päälle. Seuranneen kolmen vuoden luovan kauden 1905-1908 Ravel löysi oman äänensä, vapaana akateemisista velvoitteista ja odotuksista.

Viisiosainen pianosarja Miroirs(Heijastuksia, 1904-05) sai alkunsa Debussy ajatusleikistä säveltää niin vapaasti, että teos kuulostaisi suoraan luonnoskirjasta soitetulta improvisaatiolta. Ravel piti ehdotuksesta, ja improvisoi kohta Oiseaux tristes(Surulliset linnut) ystävilleen. Ernest Hellon aforismeista otsikkonsa lainaavat tuokiokuvat ovat perinteisen ranskalaisia sointivärin ja maalailun puolesta. Pianistilta läpikuultavasta riehakkaaksi ulottuva teos vaatii äärimmäisen paljon.

Ensimmäinen osa Noctuelles(Yöperhoset) on pökerryttävän kaunis aineettomuudessaan.

Oiseaux tristes(Surulliset linnut) kuvaa Ravelin mukaan metsään eksyneitä lintuja kesän kuumimpien tuntien aikana. Seisahtuneen ilman halki kuuluu liverrys silloin tällöin. Une barque sur l’océan(Pursi valtamerellä) on auringossa välkkyvä unenomainen näky, jota kohti murtuvat myös tummemmat aallot. Äärimmäisen taidokkaita repetitioita ja glissandoja sisältävä Alborada del gracioso(Narrin aamulaulu) hypähtelee espanjalaisissa tunnelmissa paljastaen naamion takaa myös mietiskelevät kasvot. La vallée des cloches(Kellojen laakso) -osassa kaukaisten kellojen rauha täyttää lopulta koko maailman.

Opus 117:n (1892) kolme intermezzoa ovat viimeiset, jotka Brahms sävelsi pianolle. Ensimmäisen intermezzon johdannoksi on merkitty skottilaisen kehtolaulun (Lady Anne Bothwell’s Lament) sanat: ”Hys lapseni, makaa hiljaa ja uinu; olen murheen murtama nähdessäni sinun nyyhkyttävän”. Hellästi keinuva säestys ympäröi melodia sekä ala- että yläpuolelta.

Brahmsin pianokvintetto on erinomainen esimerkki tuskastuttavan monipolvisesta sävellysprosessista. Työ alkoi vuonna 1862, jolloin kokoonpanona oli jousikvintetti kahdella sellolla. Kolmen ensimmäisen osan valmistuttua Brahms lähetti ne ystävilleen Clara Schumannille ja viulisti Joseph Joakimille. Kumpikin oli aluksi ihastunut, mutta myöhemmin epäilivät, ettei musiikin viehätysvoima pääse jousikvintettona täysin oikeuksiinsa. Seuraavana vuonna Brahms oli muokannut teoksen sonaatiksi kahdelle pianolle, ja se esitettiin Wienissä. Teos ei menestynyt, mutta Clara ei menettänyt uskoaan: ”[…] minulle tuli tunne, että se olisi sovitus… Ole kiltti ja uusi se vielä kerran!” Kapellimestari Hermann Levi ehdotti kokoonpanoksi pianon ja jousikvartetin yhdistelmää. Kamarimusiikkikirjallisuuden kirkkaimpiin helmiin kuuluva teos oli syntynyt – kun Brahms oli vielä kerran tarttunut partituuriin ja muokannut kaiken uudelleen.

Myrskyistä ja traagista ensimmäistä osaa seuraa hellä, hiljaa keinuttaen lohduttava andante. Scherzo sähköistää tunnelman vääjäämättä etenevän marssirytmin tahtiin. Finaalin hidasta johdantoa seuraava hyväntuulinen, kansanmusiikista inspiroitunut teema, joka villiintyy fuugaksi. Osan huipennus, hurjatempoinen coda, lähtee varkain liikkeelle ja täyttä höyryä raivottuaan jättää jälkeensä hurraavan yleisön.

tapahtumat

Rauman Konserttiyhdistys ry
Savelantie 3 F 50
00720 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi