katso koko ohjelma

Kun sanat loppuvat

perjantai 10.08.2018
klo 19:00
Kulttuuritalo Poselli
Nortamonkatu 12 26100 Rauma

Radamés Gnattali (1906–1988): Sonaatti sellolle ja kitaralle

I Allegretto comodo
II Adagio
III Con spirito

Aulis Sallinen (1935–): Tuulinen talvi Provencessa eli Requiem läheisen kuoltua (Paavo Haavikko)

I Hän ei tiedä tästä surusta
Interlude I
II On suru siitä mikä katosi
Interlude II
III Rukoilen harhailevan sielusi puolesta
Interlude III
IV Annan ääneni soittimille
V Berceuse

***

Ludwig van Beethoven (1770–1827): Kreutzer-sonaatti op. 47. Sovitus jousikvintetille vuodelta 1832, sovittaja tuntematon

I Adagio sostenuto – presto
II Andante con variazioni
III Presto

 

Ismo Eskelinen, kitara
Johannes Rostamo, sello
Kajsa Dahlbäck, sopraano
Aura Go, piano
Jan Söderblom, viulu
Kamus-kvartetti

Liput 27 € / 10 €


Aulis Sallisen oopperat ovat vahvoja suomalaisuuden kuvauksia. Niissä säveltäjä yhdistää musiikin eri tyylilajeja suomalaista kansanmusiikkia unohtamatta. Brasilialaisen Radamés Gnattalin teokset ovat kauttaaltaan alma brasileiran, Brasilian sielun läpäisemiä. Musiikin rakennusosaset, sekä tunnistettavat että piiloon jäävät, kantavat mukanaan viittauksia ympärilleen. Usein kertomus kuitenkin lisätään sävellykseen vasta jälkikäteen, mistä tunnetuimpia esimerkkejä on Beethovenin Kreutzer-sonaattiviululle ja pianolle. Leo Tolstoin pienoisromaani Kreutzersonaatti(1891) on petetyn aviomiehen minämuotoinen kuvaus mustasukkaisuuden raivosta. Se päättyy vaimon murhaan, lopullisena yllykkeenä rakastavaisten yhteismusisointi Beethovenin Kreutzersonaatinäärellä. Konsertissa kuultava versio lisää tarinaan vielä arvoituskulman: vuosina 1802-1803 syntyneen sonaatin säkenöivä jousikvintettosovitus vuodelta 1832 on tuntemattoman tekijän käsialaa.

Italiasta Brasiliaan emigroituneet Radamés Gnattalin vanhemmat saattelivat poikansa varhain musiikin pariin. Läpimurto tapahtui Riossa radio-orkesterin kapellimestarina laajalle levinneiden kansanmusiikkisovitusten myötä. 1820-luvulla Portugalin siirtomaavallasta itsenäistynyt Brasilia käytti nationalismin aatetta hallitakseen itsenäistymistä seurannutta kaaosta. Vuoden1930 vallankumouksen ja Vargasin valtaannousun myötä eurooppalaisesta perinteestä irrottautuminen koettiin tärkeäksi myös musiikissa. Gnattali yritti uransa keskivaiheilla etääntyä nationalismista tehden neoklassisia ja uusromanttisia kokeiluja. Veri veti kuitenkin oman maan rytmeihin: vuonna 1969 syntynyt sonaatti sellolle ja kitaralle on jälleen sielukkaasti alma brasileiraankietoutunutta hyväntuulista musiikkia. Ensiosan virtaavaa svengiä seuraa suvantona kaihoisa ja pysähtelevä adagio. Henkevästi, con spirito, heitellään lopuksi komppia soittajalta toiselle vauhdin kiihtyessä hurjaan loppunousuun.

Musiikillinen ilonpito kohtaa äkkiarvaamatta sivaltavan surun. Aulis Sallisen ensimmäinen puoliso kuoli yllättäen vuonna 1997. Vuonna 2006 valmistunut Tuulinen talvi Provencessa eli Requiem läheisen kuoltuaon omistettu hänen muistolleen. Paavo Haavikon teksti on jäljelle jääneen puolison kivun paljas kuvaus, ja Sallisen sävelkuva tuosta kivusta on vavahduttava. Sopraanon ja pianon kerronta vuorottelevat viulun ja kitaran sanattomien välisoittojen kanssa. Vasta lopun kehtolaulussa (”annan ääneni soittimille jotka jatkavat”) kaikki neljä hiljenevät yhdessä.

Kreutzer-sonaatti on Beethovenin viulusonaateista hehkuvin ja kunnianhimoisin. Se on täynnä puhdasta energiaa, täynnä tunnelatausta, joka lisääntyy eksponentiaalisesti viiden jousisoittajan käydessä sen kimppuun. Sonaatti syntyi Wienissä vierailevaa viuluvirtuoosi George Bridgetoweria varten. Säveltäjä tapasi Bridgetowerin maaliskuussa ja sonaatti esitettiin jo toukokuun lopussa. Esityksessä viulistirukka joutui soittamaan prima vistaBeethovenin kryptisestä käsikirjoituksesta; säveltäjä itse oli pianon ääressä. Esitys sujui hyvin, ystävyys kukoisti – kunnes ”riita tytöstä” (Bridgetowerin myöhempien muistelmien mukaan) johti välirikkoon. Säveltäjä omistikin julkaisun yhteydessä teoksen Bridgetowerin sijaan viulisti Rodolphe Kreutzerille, jonka mukaan sonaatti sai lisänimensä. Kreutzerin 42 etydiä ovat perinpohjaisen tuttuja harjoituskopeissa hikoileville viulisteille ympäri maailmaa. Tiettävästi Kreutzer ei esittänyt Beethovenin sonaattia kertaakaan, vaan kutsui teosta ”raivostuttavan käsittämättömäksi”.

Jousikvintettosovitus todistaa tuntemattoman tekijänsä suureksi asiantuntijaksi. Viulun ja pianon osuudet levittäytyvät kaikille viidelle soittimelle, ja alkuperäisen soolostemman virtuoosisuusvaatimukset yletetään jokaiselle muusikolle. Koraalimainen avaus johdattaa myrskyävään prestoon. Toisen osan teemasta kuullaan neljä variaatioita: aurinkoisen vilkasta ja touhukasta menoa seuraa vielä vikkelämpi briljeeraushumppa pizzicato-säestyksineen. Kolmas variaatio soi mollissa, ja neljäs päästää kakkosviulistin livertämään kilpaa ensiviulistin kanssa. Viimeinen osa presto oli syntynyt jo vuotta aiemmin toiseen sonaattiin, mutta jäi käyttämättä ja päätyi ehkä kireän aikataulun vuoksi osaksi tätä teosta. Komeaa alkusointua seuraa fuuga-parodia, josta versoo hilpeän hengästyttävä tarantella-tanssi.

 

Hän ei tiedä tästä surusta. Hän ei tiedä että ilo on kuollut.

Varjot eivät enää, aurinkokello vipuna, työnnä

aurinkoa ylös- ja alaspäin.

Tuulet eivät enää työnnä pilvien esirippuja pois edestä

sillä ei ole mitään iloa näytettävänä.

 

On suru siitä mikä katosi niin kuin myös siitä mikä jäi.

tapahtumat

Rauman Konserttiyhdistys ry
Savelantie 3 F 50
00720 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi