katso koko ohjelma

Tulta päin!

tiistai 06.08.2019
klo 18:00
Kulttuuritalo Poselli
Nortamonkatu 12 26100 Rauma

”Musiikki on mahdollisuus viestiä sydämestä sydämeen.” Säveltäjä Outi Tarkiaisen sanat tiivistävät Rauma Festivon avajaiskonsertin hengen sävelten voimasta. Matkalla Skrjabinin mystiikasta Schnittken burleskiin ja Tarkiaisen värikylläisestä jousikvartetosta Hatšaturjanin villiin virtuoottisuuteen festivaalin taiteellinen johtaja Mika Kares näyttää tietä Tristanin ja Isolden kuningas Markena.

Aleksandr Skrjabin (1872−1915):
Vers la flamme op. 72 pianolle

Richard Wagner (1813−1883):
Tates du’s wirklich
Kuningas Marken monologi oopperasta Tristan und Isolde

Alfred Schnittke (1934−1998):
Sonaatti viululle ja pianolle nro 1

Outi Tarkiainen (1985−):
Trois poèmes jousikvartetille

Aram Hatšaturjan (1903−1978):
Huilukonsertto (sovitus huilulle ja harmonikalle), 1. osa

Ilari Kaila (1978−):
Kellojen kumarrus pianolle ja jousikvartetille

– – –

Kirill Kozlovski, piano
Mika Kares, basso
Reetta Kataja ja Siljamari Heikinheimo, viulu Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu
Samuli Peltonen, sello
Jenny Villanen, huilu
Heli Siekkinen, harmonikka

Liput 27 € / 10 €

Aleksandr Skrjabinin Vers la flamme (Tulta päin, 1914) -pianoteoksen taustalla on visio maapallon sisältä nousevan kuumuuden kumuloitumisesta, kunnes koko maailma tuhoutuu liekkeihin. Ahdistava ajatus vääjäämättömästi kuumenevasta planeetasta ei voisi olla ajankohtaisempi kuin juuri nyt. Teoksen syntyvuonna Eurooppa syttyi liekkeihin, joihin hukkui 16 miljoonaa ihmistä. Oudolla tavalla Vers la flamme lohduttaa: huokaavat puolisävelaskelet ovat inhimillisiä. Mikään ei ole kohtalon sanelemaa, vaan tulevaisuus on meidän käsissämme.

Oopperoissa kohtalo toki määrää kaiken. Wagnerin Tristan und Isolde (1857-1859) on länsimaisen taidemusiikin käännekohtia ja loppumaton inspiraation lähde sitä seuranneille säveltäjäpolville. Kuningas Marken monologi kertoo lapsensa pettämäksi tulleen isän tuskasta: Teitkö tosiaan sen? Kuninkaan ottopojan Tristanin piti tuoda Isolde-neito isälleen puolisoksi, mutta nuoret olivatkin matkalla langenneet toistensa syliin.

Alfred Schnittke oli nuori sävellyksenopiskelija Moskovan konservatoriossa, kun italialainen Luigi Nono vieraili siellä ensimmäisen avantgarde-säveltäjänä. Schnittke pääsi opiskelemaan länsieurooppalaisia sävellystyylejä Nonon salakuljettamien partituurien avulla ja alkoi omissa töissään kurottaa ohi valtiovallan hyväksymän kansallisen tyylin. Viulusonaatti nro 1 (1964) seuraa sarjallista tekniikkaa, mutta ei hylkää huumoria eikä melodiakulkuja. Ensimmäinen osa mietiskelee, toinen leikittelee isoine loikkineen. Ankarat largo-osan soinnut pehmenevät hartaiksi, kun viulu alkaa laulaa niiden alta. Lopussa aukeaa soittorasia: viulu soittaa hennoilla huiluäänillä melodiaa pianon säestäessä yläoktaaveissa. Hilpeästi hyppelevä finaali tarjoilee hyväntuulisia ragtime-hetkiä synkooppeineen.

Outi Tarkiaisen Trois poèmes (Kolme runoa, 2013) jousikvartetille pohjautuu lauantaina kuultavaan, Baudelairen runoihin perustuvaan laulusarjaan. Viulun ja sellon vuoropuhelu teoksen alussa herkistää tavoittelemaan näkyjä, joita soittimet vuorotellen piirtävät kihisevän taustan päälle. Toinen osa Désir kasvaa urkupisteen päälle: onko kaikilla oma suunta, vai löytyykö yhteinen kaipauksen kohde? Kolmas osa singahtaa liikkeelle ilman taukoa. Alun kaaos kirkastuu vähitellen. On tilaa kuuntelulle ja hiljaisuudelle.

Kun Neuvosto-Venäjän armeija valtasi Armenian vuonna 1920, 17-vuotias Aram Hatšaturjan hyppäsi propagandajunan kyytiin ja solahti ulos Moskovassa – päätyen siellä ilman aikaisempia musiikkiopintoja sellonsoiton ja sävellyksen opiskelijaksi. Hän valmistui säveltäjäksi lopputyönään sinfonia, jossa rakkaan kotimaan kansansävelmät kietoutuvat klassiseen muotoon. Sama resepti on vuonna 1940 syntyneessä viulukonsertossa, jonka häpeilemätön tunteellisuus ja virtuoosisuus sopivat hienosti sovitukseen huilulle ja harmonikalle. Vain kahdessa kuukaudessa syntyneen teoksen synnystä säveltäjä kirjoitti: ”Kirjoitin musiikkia kuin onnellisuuden aallon kuljettamana; koko olemukseni oli ilon vallassa… Työskentely oli helppoa ja nopeaa, mielikuvitukseni lensi. Teemoja tulvi niin yltäkylläisesti, että minulla oli suorastaan vaikeuksia järjestää niitä.” Hatšaturjan saavutti maailmanmaineensa baleteillaan; mainosmiesten suosioon noussutta Sapelitanssia ei liene kukaan välttänyt. Konserton nopeat tunnelmaleikkaukset runollisuudesta huikenteluun tuovat mieleen baletin maailman.

Ilari Kailan Kellojen kumarrus (2006) pianolle ja jousikvartetille on omistettu pianisti Hanna Sarvalan muistolle. Säveltäjän opiskelutoverin liian varhainen poismeno synnytti vaimeana alkavan surusoiton. Pian pianon oktaaveissa kumahtavat surukellot, joihin kietoutuu enemmän muistojen ryöpsähdyksiä kuin tuskaa. Pianistista tulee konserton solisti jousten livertäessä taustalla. Kehtolaulun jälkeen tuska ja raivo sahaavat pintaan, kunnes kaikki onkin loppu.

Anna Grundström

tapahtumat

Rauman Konserttiyhdistys ry
Savelantie 3 F 50
00720 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi