Festivo 2020

Saavutettavuus

Rauma Festivon tavoitteena on, että jokainen voi osallistua festivaalin konsertteihin mahdollisimman esteettömästi. Konsertit järjestetään paikoissa, joista suurin osa on rakennettu ennen esteettömyyskriteerien määrittelyä. Vanhoihin, historiallisiin kohteisiin on usein mahdotonta tehdä esteettömyyden vaatimia muutoksia. Alla olevan kuvauksen on tarkoitus auttaa varautumaan konserttipaikalle tuloon ja siellä liikkumiseen.

Rauma Festivon 2020 konserteissa (pihakonsertteja lukuun ottamatta) on paikalla saavutettavuusvastaava, joka neuvoo ja opastaa saavutettavuuteen ja esteettömyyteen liittyvissä asioissa.

Konserttipaikat

Kulttuuritalo Poselli

Poselli ei ole esteetön. Liikuntarajoitteiset tarvitsevat avustajan mukaan konserttiin. Jos yleisöä on paljon, kulkuväylät ruuhkantuvat helposti.

Saapuminen: Posellilla ei ole omaa parkkipaikkaa. Lähimmät paikat jättää auto ovat Posellinkadun kadunvarsi sekä Vänninkadun päässä oleva parkkipaikka. Posellin Vänninkadun puoleisessa päädyssä on myös muutama paikka. Lähimmät invaparkkipaikat ovat liikekeskus Suvituulen parkkipaikalla (Nortamonkatu 10).

Sisäänkäynti ja rakennuksessa liikkuminen: Posellin etuovesta tultaessa noustaan portaita. Portaissa on kaide, ei luiskaa. Matkalla saliin on kaksi korkeaa kynnystä. Posellin sivuoven puolella on myös portaat. Väliaikakahvio sijaitsee takasalissa, jonne on luiska ison salin puolelta.

WC: Eteistiloissa olevat wc:t ovat ahtaita. Lavan takana on tilavampi wc, usein tilanpuutteen takia käytössä taiteilijoiden pukuhuoneena.

Posellissa on induktiosilmukka Induktiosilmukka (kopio).

Pyhän Ristin kirkko international_symbol_of_access

Pyhän Ristin kirkkoon on esteetön pääsy: ei portaita, mutta kynnyksiä ja askelmia.

Saapuminen: Luostarinkadun puolella on tilava parkkipaikka. Myös kirkon pihaan voi ajaa, jolloin pääsee suoraan alttaripäädyssä olevalle sivuovelle.

Sisäänkäynti ja rakennuksessa liikkuminen: sisään pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli mahtuu poikkikäytävälle. Kirkon penkkeihin täytyy nousta askelma. Penkin epämukavuutta voi lievittää istuintyynyllä.

WC: wc:t löytyvät kirkon pihalla olevasta seurakuntasalista. Sisäänkäynnissä on portaat ja luiska.

Pyhän Ristin kirkossa on induktiosilmukka Induktiosilmukka (kopio).

Rauman Konserttiyhdistys ry
Käsityöläisentie 18 F 62
00750 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi