Laura Hynninen, maalaus

Laura Hynninen on porvoolainen muusikko ja kuvataiteilija. Hynnisen poikkitaiteellisissa sooloprojekteissa yhdistyvät musiikki, maalaukset ja tilataide. Harppu on Hynnisen pääinstrumentti, harpun lisäksi hän käyttää omaa ääntään ja live-elektroniikkaa. Sooloalbumi ”Otilia” (Alba Records, 2021) valittiin Yleisradion Vuoden levyksi 2021.

Kuvataiteilijaksi Hynninen on valmistunut Helsingissä toimivasta Taidekoulu Alfasta. Monimuoto-opintojen lisäksi hän on opiskellut vanhojen mestareiden tekniikkaa sekä art nouveauta. Soolo- ja yhteisnäyttelyiden lisäksi työn alla on usein muotokuvia ja tilausteoksia.

Harpunsoiton A-tutkinnon Hynninen suoritti Sibelius-Akatemiassa v.1999. Sen jälkeen hänellä on ollut hallussaan Suomen kaikkiaan seitsemästä vakituisesta harpistin toimesta kaksi arvostetuinta; Kansallisoopperan orkesterin harpun äänenjohtajan (v.2000–2012) ja Radion Sinfoniaorkesterin äänenjohtajan (2013–2015) toimet. Hynninen tunnetaan monipuolisesta työskentelystä eri tyylisissä kokoonpanoissa. Häntä on kuultu solistina ja kamarimuusikkona eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Hynninen on ollut useiden suomalaisten orkestereiden, mm. Avanti!n, Tapiola Sinfoniettan ja Radion Sinfoniaorkesterin solistina. Hän on esiintynyt yli neljälläkymmenellä eri festivaalilla, tehnyt levytyksiä, radionauhoja, sovituksia ja äänityksiä myös kirkkomusiikin, popin, rockin, heavy metalin, jazzin ja nykymusiikin kentillä.