Salla Pynssi, piano

Salla Pynssi aloitti pianonsoiton 5-vuotiaana Espoon Musiikkiopistossa lehtori Katarina Nummi-Kuisman johdolla. Vuonna 2002 hän jatkoi opintoja ammattiopiskelijana ensin Tukholman Kuninkaallisessa Musiikkikorkeakoulussa, Edsbergin kamarimusiikki-instituutissa ja sen jälkeen Sibelius-Akatemiassa Solistisella linjalla. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. professorit Mats Widlund, Erik T Tawaststjerna, Ralf Gothóni sekä Ilmo Ranta.

Mestarikursseilta Salla on saanut upeaa oppia useilta mahtavilta pianisteilta, heistä mainittakoon Menahem Pressler sekä Liisa Pohjola. Valmistuttuaan Sibelius-Akatemiasta maisteriksi erinomaisin arvosanoin 2010, hän on työskennellyt Espoon Musiikkiopistossa pianonsoitonopettajana sekä säestäjänä, ensin päätoimisena ja syksystä 2014 lehtorina.

Salla konsertoi solistina sekä kamarimuusikkona kotimaassa sekä useissa Euroopan maissa. Kamarimusiikki on Sallalle hyvin rakas asia, joten sen parissa hän viettää aikaa mahdollisimman paljon. Vuosien saatossa on ahkeran yhteissoiton myötä Sallalle muodostunut useita vakituisia kamarimusiikkikokoonpanoja, mm. viulisti Siljamari Heikinheimon, sellisti Petja Kainulaisen, alttoviulisti Jussi Tuhkasen, sopraanojen Mia Heikkisen ja Marjukka Tepposen kanssa sekä pianoduo ”Karaa korville!” siskoni Tiina Karakorven kanssa.

Helmikuussa 2013 Sallalla oli Sibelius-Akatemian myöntämä loppuunmyyty ensikonsertti Helsingin Musiikkitalossa. Konsertti oli Sallalle ainutlaatuinen ja upea kokemus. Kriitikoitakin konsertti miellytti. Hän kantaesitti ensikonsertissaan säveltäjä-ystävä Alex Freemanilta tilaamansa soolopianoteoksen Aerial Voices (Variations on a Theme of Charles Fussell), jonka hän levytti myöhemmin keväällä 2013 Freemanin Inner Voices- levylle (Albany Records).