ANDERS POHJOLA
elektroniikka

La 5.8. klo 14 Rituaali

Anders Pohjola on uuteen taidemusiikkiin erikoistunut äänisuunnittelija. Hän työskentelee sekä äänittäjänä levytystuotannoissa että ääniteknikkona elektroakustisten teosten esityksissä. Pohjola on myös usein mukana uusien sävellysten valmisteluissa ja tekee yhteystyötä erityisesti nuorten säveltäjien kanssa. Koulutuksensa Pohjola on saanut Sibelius-Akatemiassa, josta hän on valmistunut maisteriksi pääaineenaan musiikkiteknologiaa. Pohjola esiintyy säännöllisesti defunensemblen kanssa Euroopassa. Muita yhteistyökumppaneita ovat muun muassa. kamariorkesteri Avanti!, Uusinta Ensemble, Radion Sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro.