LAURI SALLINEN
klarinetti
Lauri Sallinen tunnetaan omaäänisenä klarinetistina ja valovoimaisena esiintyjänä perinteisen klassisen kuin uudenkin musiikin saralla. Kamarimuusikkona hän on yksi Suomen kysytyimmistä klarinetisteista, jota kuullaan säännöllisesti musiikkifestivaaleilla Suomessa ja ulkomailla – kuten Helsingin Juhlaviikot, Ultima Festival (Oslo), MATA Festival (New York), Classic con brio (Osnabrück), Musiikin Aika, Meidän Festivaali, Hiljaisuus-festivaali ja Crusell-viikko. Kuhmon kamarimusiikin vakiovieraita hän on ollut vuodesta 2010.
Sallinen on aktiivinen uuden musiikin tulkki, ja olennainen osa hänen muusikkopersoonaansa on läheinen yhteistyö monien nykysäveltäjien kanssa. Orkesterisolistina Sallinen on esiintynyt mm. Avanti! kamariorkesterin, Lapin kamariorkesterin, Saimaa Sinfoniettan, Mikkelin, Lappeenrannan ja Joensuun kaupungiorkestereiden, Ylioppilaskunnan Soittajien ja Sibelius-Akatemian Sinfoniaorkesterin kanssa. Klassisen konserttorepertuaarin lisäksi hän on kantaesittänyt Mikko Nisulan ja Markku Klamin klarinettikonsertot sekä soittanut Helen Grimen, Enno Poppen ja Benjamin Brittenin konserttojen Suomen ensiesitykset. Hän on myös kiertänyt kotimaisia orkestereita omilla musiikinlajeja yhdistävillä orkesteriproduktiollaan, joissa hän toimii sekä klarinettisolistina, orkesterin liidaajana että musiikin sovittajana. Näistä produktioista vanhaa suomalaista tangoa heijastelevaa Satutjen maata on esitetty jo useita kymmeniä kertoja.
Sallisen erikoisuus on hänen kiinnostuksensa eri taidemuotoja orgaanisesti yhdisteleviin, esityksellisiin teoskonsepteihin, ja hän on taiteilijana erityisesti kiinnostunut musiikin yhdistämisestä liikekieleen. Tästä toistaiseksi pisimmälle viety esimerkki on Helsingin Juhlaviikoilla 2017 ensi-iltansa saanut kokoillan sooloesitys Solitude, jossa sooloklarinettikonsertti ja muusikon liikekieli kasvoivat nykytanssiesitykseksi koreografian sekä video- ja äänisuunnittelun kautta. Samassa yhteydessä julkaistiin myös Sallisen debyyttilevytys Songs of Solitude (Alba Records). Sallinen myös tuo eri taiteenaloja yhteen kuratoimalla Kittilän Kaukosessa Hiljaisuuden Vuodenajat –konserttisarjaa yhdessä sirkustaiteilija Henna Kaikulan kanssa vuodesta 2018.
Sallinen aloitti klarinetinsoiton synnyinkaupungissaan Kuhmossa, itäisessä Suomessa, tärkeimpänä alkutaipaleen opettajanaan ja innoittajanaan Arrigo Christian Blom. Hän jatkoi solistisia opintoja Sibelius-Akatemiassa ja Manhattan School of Music – musiikkikorkeakoulussa Kari Kriikun, François Bendan ja Charles Neidichin johdolla valmistuen musiikin maisteriksi vuonna 2009. Klarinettiopintojen lisäksi hän on opiskellut sävellystä Lauri Kilpiön johdolla Sibelius-Akatemiassa. Sallisen taiteellista työskentelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto, Lapin taidetoimikunta, Koneen säätiö ja Musiikin edistämissäätiö. Vuonna 2012 hänelle myönnettiin Kainuun kulttuuripalkinto.
