HELKA SEPPÄLÄ
kontrabasso

Helka Seppälä on monipuolinen kontrabasisti, kamarimuusikko, Lappeenrannan kaupunginorkesterin kontrabasson äänenjohtaja, opettaja sekä nykymusiikkiyhtye Kumaus Trion jäsen. Hän aloitti kontrabasson soiton kuusivuotiaana Itä-Helsingin musiikkiperuskoulussa Lasse Lagercrantzin oppilaana. Rakkaus möreä-ääniseen soittimeen johti Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle ja myöhemmin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan, josta Seppälä valmistui musiikin maisteriksi keväällä 2021. Hänen opettajinaan ovat toimineet Panu Pärssinen, Kati Salovaara ja Juho Martikainen, sekä vaihto-opintojen aikana Dresdenin Hochschule für Musik Carl Maria von Weberillä Benedikt Hübner.

Orkesterityön ohella Seppälän sydän sykkii kamarimusiikille, erityisesti kamarimusiikkifestivaaleilla kuten Kuhmon Kamarimusiikki, Helsingin juhlaviikot, Meidän Festivaali, Musica nova Helsinki, Kaakon kamarimusiikki ja Fiskars Summer Festival. Kiintymys festivaalitoimintaan johti myös oman tapahtuman, lappeenrantalaisen Kumaus-festivaalin, perustamiseen. Hän on toiminut sen taiteellisena johtajana vuodesta 2019 yhdessä lyömäsoittaja Lauri Pekkarisen ja harmonikansoittaja Janne Valkeajoen kanssa. Kumaus-festivaali järjestetään vuonna 2025 kuudetta kertaa. Festivaalin yhteyteen on kasvanut myös taiteellisesta johdosta koostuva Kumaus Trio, joka on tilannut ja kantaesittänyt teoksia muun muassa Kalevi Aholta, Veli Kujalalta, Tuomas Kettuselta, Aino Tenkaselta, Arshia Samsaminialta ja Kalle Autiolta. Trio palkittiin keväällä 2023 Martin Wegelius -muistosäätiön tunnustusapurahalla.

Seppälä valittiin vuonna 2021 Taiteiden kesän taiteilijaksi Suomen Kulttuurirahaston ohjelmaan ja vuonna 2022 Taideyliopiston kesän nuoreksi taiteilijaksi.

Opettajana ja valmentajana Seppälä on toiminut Lappeenrannan, Espoon ja Itä-Helsingin musiikkiopistoissa, Sibelius-Akatemian sinfoniaorkestereissa, Helsingin Juniorjousissa sekä Sinfoniaorkesteri Vivossa. Lisäksi hän on opettanut mestarikursseilla Kuhmon Kamarimusiikissa sekä Joutsenon Taidekesässä.

Seppälän taiteellista työskentelyä ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto sekä Taiteen edistämiskeskus