Cia Rinne on Ruotsissa syntynyt suomalainen runoilija ja taiteilija. Nykyisin Berliinissä asuva Cia on opiskellut filosofiaa ja kieliä Frankfurtissa, Helsingissä ja Ateenassa. Cia työskentelee eri kielten parissa teksti- ja ääniteosten, performanssien ja elokuvien muodossa. Syksyllä Cialla on näyttely Rauman Taidemuseolla, mutta nyt Rauma Festivon lauantai-iltapäivässä saadaan esimakua hänen taiteellisesta ilmaisustaan.
Millainen on suhteesi instrumenttiisi?
— Koska en ole muusikko, epäröin hieman vastata tähän kysymykseen, mutta jos minun tapauksessani voi puhua jonkinlaisesta instrumentista, se olisi ehkä yhdistelmä ääntä, kieltä ja lyijykynää.
— En käytä eri kieliä siksi, että hallitsisin ne täydellisesti, vaan pikemminkin työkaluina, joiden kautta voi paljastaa jotakin kielen sisäistä, tarkastella sitä materiaalina. Mitä tulee ääneen – vaikka tiedänkin sen olevan pohjimmiltaan ei-neutraali – pidän silti ajatuksesta, että se voisi olla sellainen: ei ohjaamassa kohti tiettyä tulkintaa, vaan antamassa tekstien puhua itse puolestaan.
Miten vietät aikasi, kun et ole harjoittelemassa tai lavalla?
— Kaiken sen ohella, mitä on pakko hoitaa, paras tapa viettää aikaa on lasteni, ystävieni ja kirjojen kanssa – sekä käymällä katsomassa teatteri- ja tanssiesityksiä.
Mitä ihmiset harvemmin tietävät sinusta?
— Ehkä sen, että olen tehnyt dokumentaarista työtä, joka muun muassa antoi minulle mahdollisuuden tutustua Etelä-Afrikkaan pian apartheidin päättymisen jälkeen ja pitkäkestoisen projektin romanivähemmistöistä eri Euroopan maissa. Olen yhä osa Anti-Discrimination Centre Memorial-järjestöä, joka toimi aiemmin Venäjällä vähemmistöoikeuksien puolustajana, mutta nykyisin toimii ilmeisistä syistä Brysselistä käsin. ADC Memorial keskittyy edelleen vähemmistöjen oikeuksien puolustamiseen entisen Neuvostoliiton alueella sekä Venäjän alkuperäiskansojen tilanteeseen.
Festivaalin teemana on ”esikuvia” – kuka on sinulle tärkein (musiikillinen) esikuva ja miksi?
— Musiikillisessa mielessä se on varmaankin Georges Aperghis– hänen tapansa järjestellä kieltä nopeisiin rytmeihin, tarkkuudella ja huumorilla, on ihailtava. Henri Chopin puolestaan kirjoitti täysin absurdeja tekstejä, kunnes jätti kielen vankilan kokonaan – minkä ymmärrän hyvin. Ja sitten Lev Rubinstein, jonka pelkistetty muoto ja poliittinen sitoutuneisuus puhuttelevat syvästi.
Mikä teos on inspiroinut sinua syvimmin, ja miksi? Tai mihin teokseen palaat yhä uudelleen?
— Ensimmäinen tärkeä kohtaaminen oli varmasti John Cage – ei tosin hänen musiikkinsa, vaan kirjojen muodossa: ”Nachtcagetage” jossa oli akrostisia runoja, sekä hänen luentonsa ”Silence”, joka teki minuun syvän vaikutuksen. Siitä eteenpäin kiinnostuin siitä, mitä usein kutsutaan “minimalistiseksi musiikiksi”. Steve Reich, Terry Riley, Philip Glass ja muut, joiden teokset rakentuvat segmenteittäin, hienovaraisin siirtymin. Se rakenne on ollut minulle tärkeä innoituksen lähde kirjoittamisessa. Yksi suosikkini esitetyn tekstin saralla on Georges Aperghisin ”Retrouvailles”.
Mitä konsertissasi tullaan kuulemaan ja mitä toivot yleisön vievän mukanaan konsertista?
— Konsertin ohjelma on poikkeuksellisen hieno, joten odotan sitä innolla. Luen itse kaksi kertaa konsertin aikana, eräänlaisina väliosina: omia lyhyitä tekstikatkelmia, joista osa kirjoittamiani “notes on music”, sekä teoksen ”I am very miserable about sentences”, joka koostuu Gertrude Steinin lauseista, jotka olen järjestänyt uudelleen. Tämän jälkimmäisen esityksen säestää Markus Hohti sellolla. Jos toivon yleisön vievän mukanaan jotakin, se olisi ehkä vain kokemus kuuntelemisesta mahdollisimman ”minimalistisella” huomiolla.