SILJAMARI HEIKINHEIMO
ohjaaja, viulu

Rauma Festivon taiteellinen johtaja Siljamari Heikinheimo (s.1985) on viulisti ja ohjaaja. Hän esiintyy kamari- ja orkesterimuusikkona, solistina, sekä näyttämötaidetta ja musiikkia yhdistelevissä produktioissa. Heikinheimo oli Radion sinfoniaorkesterin jäsen vuosina 2012-2016 ja nykyisin hän vierailee pohjoismaisissa orkestereissa konserttimestari- ja äänenjohtajatehtävissä. Heikinheimo esiintyy säännöllisesti useilla musiikkijuhlilla, ja lisäksi hän on nauhoittanut useita suomalaisia viulu- ja kamarimusiikkiteoksia Yleisradiolle. Heikinheimo on Helsingissä toimivan Soivat Kirjat -konserttisarjan taiteellinen suunnittelija.

Rauma Festivo on Heikinheimolle ensimmäinen oma festivaali. Hän aloitti kolmivuotisen kauden vuonna 2021. Heikinheimon suunnittelemista ohjelmakokonaisuuksista Festivossa päästään nauttimaan vuosina 2027 ja 2029. ”Taiteellisen johtajan pestin myötä Rauma Festivo kulkee mielessäni nimellä Unelmatehdas.”