Sointikylpy lyömäsoittaja Sampo Kuusiston ja viulisti Siljamari Heikinheimon seurassa aloittaa Rauma Festivon kevään! Maanantai-iltapäivän After work -konsertissa 28.4. koetaan revontulten leikki, hiilloksen hehku, surusta halkeava kivi ja paratiisin valloitus.

Festivaali saa juhlavan alun, kun raumalaislähtöinen, vuonna 2024 Sibelius-Akatemiasta valmistunut Sampo Kuusisto tuo Rauma-saliin marimbansa lisäksi vibrafonin ja musiikkia kolmelta mantereelta, Rauma Festivon taiteellinen johtaja Siljamari Heikinheimo duokumppaninaan.

Mitä kevääseesi kuuluu, Sampo?

Kevääseen kuuluu hyvää! Vähän kiire meinaa olla, mutta se tuntuu kuuluvan kevääseen. Kivoja juttuja kuitenkin on tiedossa: orkesteritöitä oopperalla, Hko:ssa ja Rso:ssa ja lisäksi tämä Festivon konsertti! Pitää kuitenkin soiton lisäksi muistaa nauttia lämpenevistä säistä ja pitenevistä päivistä ulkona.

Festivon tämän vuoden teema on ”Esikuvia”. Keitä ovat sinun esikuvasi ja mitä olet napannut heiltä omaan tekemiseesi?

Mulla ei ole ketään yksittäistä esikuvaa, jolta olisin ottanut vaikutteita useille elämän osa alueille. Oikeastaan inspiroidun eniten itseä lähellä olevista ihmisistä, opettajista, muista muusikoista ja kavereistani. Joskus vaikutteet voivat olla hyvin arkisia asioita, joskus taas merkittävämpiä huomioita elämään tai musiikkiin liittyen. En halua nimetä yksittäisiä henkilöitä, koska se tuntuu kauhean vaikealta, mutta asioita pystyn mainitsemaan. Ensimmäisenä on ehkä suhtautuminen musiikkiin ja soittamiseen osana elämää, eikä toisin päin. Vaikka tämä ammatti onkin usein aivan valtava osa identiteettiä ja vie todella suuren osan ajasta, se on kuitenkin vain tärkeä osa. On myös tärkeää tehdä asioita sen ulkopuolella, muuten on myöskään vaikea kanavoida omia kokemuksia ja tuntoja taiteen tekemiseen. Muita asioita joita olen ottanut mukaan muilta on esimerkiksi harjoitteluun ja soittoon liittyviä asioita. Isoimpana ehkä pyrkimys musikaaliseen soittoon kaikilla lyömäsoittimilla. Lisäksi arjessa tulee oikeastaan joka päivä jotain oppeja muiden tekemisen kautta, on hienoa olla sellaisten ihmisen ympäröimänä, että tällainen on mahdollista.

Lyömäsoittajilla soitinrepertoaari on aikamoinen! Mikä on oma suosikkisi?

Tätä kysytään melko usein, mutta en vielä ole keksinyt vastausta, joka pitäisi paikkaansa pitkällä aikavälillä. Soitinrepertoaari on tosiaan laaja, ja ehkä se itsessään on suosikkiasiani. Homma pysyy mielenkiintoisena, kun töissä ja harjoittelussa soittimet vaihtuvat kappaleesta ja viikosta toiseen. Toki kausiluonteisesti mulla on suosikkisoittimeni, joko jostain työstettävästä asiasta johtuen tai ihan muuten vain. Se voi olla oikeastaan mikä vain triangelista marimbaan ja kaikkea siltä väliltä. Kaikissa on omat haasteensa ja asiat, joista saa hyviä fiiliksiä. Ei ole ollenkaan harvinaista, että pääsee opettelemaan myös itselle täysin uusia soittimia.

Olet ollut mukana Festivossa monena vuotena erilaisissa apuhommissa ja nyt vuorossa on oma konsertti Raumalla. Millaisia ajatuksia se sinussa herättää?

Edellisestä konsertista Raumalla on pitkä aika, ja siinä välissä omat opintoni ovat tulleet päätökseen ja oma muusikkouteni kehittynyt isoin harppauksin. Festivossa olen ollut mukana useampana kesänä apupoikana, roudarina ja kuulijana, kerran myös etkoilla soittamassa lyömäsoitinyhtyeen kanssa. Ehkäpä myös kerran Poikasoittokunnan kanssa. Nyt on aika päästä esiintymään kevätkonserttiin ja odotan sitä innolla! Toivottavasti paljon tuttuja saapuu kuuntelemaan. Kovin usein ei lyömäsoittajana pääse myöskään esiintymään soolona tai kamarimusiikkiduona, joten myös se ilahduttaa.

Mikä on rakkain paikkasi entisessä kotikaupungissasi ja miksi?

Tämä voisi olla kyllä todella moni paikka. Viimeiset seitsemän vuotta isoissa kaupungeissa asuneena on oppinut arvostamaan Raumaa ja sen sopivaa kokoa. Paikka voisi olla Iso-Korkeakari saaristossa, isovanhempien paikka Kollassa, mökki Kaarojärvellä, Rauma-sali tai Äijänsuo, mutta oma koti on kuitenkin aina oma koti, ja kun se sijaitsee vielä Vanhassa Raumassa niin valinta loppujen lopuksi on melko helppo.

Mitä konsertissa tullaan kuulemaan ja millaisia terveisiä haluat lähettää konserttiin tuleville?

Konsertissa tullaan kuulemaan Siljamarin viulua ja lyömäsoittimia yhdessä ja erikseen. Tulen soittamaan ainakin sooloteoksia marimballe ja vibrafonille. Ehkä myös jotain rumpu-/lyömäsoitinpainotteisempaa ohjelmistoa on luvassa. Ehkä isoin oma teokseni on Eric Ewazenin Northern Lights marimballe. Se on muuten 5-oktaavinen, näin isoa soitinta ei Raumalla ei olekaan, vaan tuon oman mukanani! Soolo-ohjelmisto lyömäsoittimille on todella kirjavaa, ja pyrin tarjoamaan laajan katsauksen siihen, mihin kaikkeen niillä pystyy. Tulkaa hakemaan iloa kevääseen avoimin mielin lyömäsoitin- ja viulumusiikista!

Rauma Festivo: Hehkuvat kevät
Ma 28.4. klo 15, Rauma-sali
Vapaa pääsy