SILJAMARI HEIKINHEIMO
taiteellinen johtaja, viulu
Ke 7.8. Tie lumen peitossa
Ke 7.8. Hymyilevä värisevä kesä
To 8.8. Elämäni kevät – Jukka Nykänen!
Pe 9.8. Vivaldin vuodenajat
La 10.8. Ruuhkavuosien vuodenajat
La 10.8. Kimppu sateenkaaria
Rauma Festivon taiteellinen johtaja Siljamari Heikinheimo (s.1985) on viulisti ja ohjaaja. Hän esiintyy kamari- ja orkesterimuusikkona, solistina, sekä näyttämötaidetta ja musiikkia yhdistelevissä produktioissa. Heikinheimo oli Radion sinfoniaorkesterin jäsen vuosina 2012-2016 ja nykyisin hän vierailee pohjoismaisissa orkestereissa konserttimestari- ja äänenjohtajatehtävissä. Heikinheimo esiintyy säännöllisesti useilla musiikkijuhlilla, ja lisäksi hän on nauhoittanut useita suomalaisia viulu- ja kamarimusiikkiteoksia Yleisradiolle. Heikinheimo on Helsingissä toimivan Soivat Kirjat -konserttisarjan taiteellinen suunnittelija.
Rauma Festivo on Heikinheimolle ensimmäinen oma festivaali. Hän aloitti kolmivuotisen kauden vuonna 2021. ”Taiteellisen johtajan pestin myötä Rauma Festivo kulkee mielessäni nimellä Unelmatehdas.”
