Festivon ja Rauman musiikkiopiston yhteistyönä yleisen musiikkitiedon kurssilaiset pääsivät lauantaina 14.3.2015 haastattelemaan Festivon satelliittikonsertin artisteja fagotisti Mikko-Pekka Svalaa, huilisti Jenny Karesta ja pianisti Juho Alakärppää. Opiskelijat laativat kysymykset yhdessä musiikkitiedon tunnilla.

Haastattelijoina toimivat kurssin opiskelijat Aino Juuruskorpi, Pihla Koivisto ja Helmi Pauniaho. Mukana haastattelussa kirjurin roolissa ja haastattelua editoimassa oli musiikinopettaja Niiki Nuutinen.

Oma tie muusikoksi

Oletko aina tiennyt, että haluat juuri muusikoksi?

Jenny: Päätin 9-vuotiaana että musta tulee huilisti, enkä luopunut siitä ajatuksesta koskaan.

Juho: Vanhemmat vei minut väkisin musaopiston pääsykokeisiin, musta piti tulla jalkapalloilija!

Mikko-Pekka: Soitin ensin pianoa, mutta vaihdoin 12-vuotiaana fagottiin. Se tuntui jotenkin omalta soittimelta, ja siitä se sitten lähti.

 

Mikä sai sinut jatkamaan harrastustasi ammattilaiseksi asti?

Mikko-Pekka: Siitä vaan tykkäs. Ei siinä sen parempaa syytä, tuntui että sitä haluaa tehdä. Samoin kuin joku jalkapallokin, musiikki vie mukanaan, jos on viedäkseen.

Juho: Mulle tämä oli psykologinen prosessi. Varmuus päätöksestä tuli myöhemmin, vasta kun aloitin akatemialla. Sitä ennen olin tunnollisena ihmisenä vain tehnyt ja harjoitellut ja koittanut olla hyvä. Kun olin aloittanut opiskelun, meinasin lopettaa. Lopulta tajusin, kuinka tärkeää tämä mulle on, ja mistä kaikesta luovun jos lopetan.

Jenny: Menin aika pitkälle vaiston ja mukavuuden mukaan, tykkäsin harjoitella ja soittaa erilaisissa kokoonpanoissa. Akatemiassa vasta tajusin, että jos ihan oikeasti aion tähän ammattiin, niin pitää vielä tiivistää harjoittelua.

 

Onko vaikea päästä opiskelemaan musiikkia?

Jenny: Akatemiaan pääsyn vaikeus riippuu osin soittimesta. Toisissa soittimissa on kovempi tunku. Mutta vaikka olisi vain yksi hakija esimerkiksi fagotissa, ei häntä välttämättä oteta.

Mikko-Pekka: Siellä mietitään aika tarkkaan, ketä ottavat. Täytyy oikeasti haluta ammattilaiseksi. Aktiivisen musiikkiharrastuksen voi onneksi yhdistää myös muihin ammatteihin. Mulla on esimerkiksi muutama ystävä, toinen opettaja ja toinen lääkäri ja aivotutkija, jotka harrastavat aktiivisesti ja soittavat monessa kokoonpanossakin ja nauttivat siitä suunnattomasti.

Juho: Polkuja on monenlaisia. Ystäväni on lääkäri, joka on koko ajan soittanut viulua siinä rinnalla ja johtanut myös kuoroja. Lopulta hän haki akatemiaan ja valmistui kuoronjohtajaksi. Hän tekee nyt kuoronjohtajan hommia ja lääkärikeikkaa siinä rinnalla.

Muusikkous työnä

Miten musiikilla työllistyy ja mitä olette itse tehneet sen eteen?

Kaikki: Joutuu tekemään paljon.

Jenny: Olihan se pitkä projekti, koesoittojen kautta, täytyy vain harjoitella ja luottaa itseensä ja omaan tekemiseensä. Välillä koesoitossa vaikka itse soittaisi tosi hyvin, ei orkesteri aina sovi omaan tyyliin.

Juho: Nämä kaksi on vakisuhteessa ja mä olen tällainen freelance-irtolainen.

Mikko-Pekka: Sulla jokainen projekti voi olla viimeinen, jos soitat tarpeeksi huonosti!

Juho: Pianistille ei ole orkesteripaikkoja: joko teet ison soolouran, menet opettamaan tai säestäjäksi johonkin oppilaitokseen tai sitten teet kamarimusiikkia.

Mikko-Pekka: Jos vertaa muusikkoutta vaikka lääkärin ammattiin, niin lääkikseen pääsy on kaikkein vaikeinta, sitten kun jaksaa vain opiskella, saa melko helposti hyvän duunin. Musiikin maisteri tekee suurimman työn vasta valmistuttuaan. Mutta jos on paloa, ei kannata murehtia työttömyyttä. Mä olen pelannut täysin yhden kortin varaan. Jos haluat muusikoksi, sun on pakko tehdä kaikkesi sen eteen.

 

Paljonko ja miten harjoittelet?

Jenny: Se on kausiluontoista: työviikkoina on neljän tunnin harjoitukset ja konsertit päälle, silloin lähinnä lämmittelee ja kertailee. Kun on monta projektia yhtäaikaa, tekee enemmän. Välillä on omat treenit ja päälle 9 tuntia orkesterissa, joskus sunnuntaisin taas soitan vain puoli tuntia.

Mikko-Pekka: Opiskeluaikana harjoittelin 4-5 tuntia päivässä, nykyään lämmittelen ja soitan orkesterissa, sillä pysyy soittokunto. Olen tajunnut, että yksi vapaapäivä viikossa on todella tärkeä vaikka olisi kuinka kiireinen, ihan sama kuin urheilijalla. Aikaisemmin en sitä pitänyt, mutta sitten on lopulta ihan tukossa.

Juho: Muistan että menin joskus semmoiseen harhaan, että vaan treenasin ja treenasin, siinähän ei periaatteessa ole rajaa, kuinka paljon voit pianoa soittaa. Mutta se osui omaan nilkkaan.

Jenny: Tauotus on tärkeää, että pysyy ajatus harjoittelussa mukana. Muuten harjoittelusta ei ole hyötyä. Oman kropan kuuntelu on myös tärkeää, jos sattuu, täytyy levätä välillä. Tosi moni on saanut treenaamisesta rasitusvamman.

Mikko-Pekka: Mä laitan sunnuntaiaamuisin lapsille lastenohjelmat pyörimään ja käyn treenaamassa seuraavan viikon ohjelman läpi, niin saan siihen tuntuman. Onneksi vaimo on muusikko, niin se ymmärtää.

Jenny: Meillä ei ole sellaista normaalia arkirytmiä, vapaapäivä tulee sinne minne se tulee.

 

Mikä on paras tai pahin esiintymiskokemus, jonka muistat?

Juho: Olin Mustakallio-kilpailussa soittamassa Olavinlinnassa ulkotiloissa katoksen alla. Oli kesä ja ukkonen oli juuri laantunut. Kun aloitin soittamaan omaa numeroani kuului vain vesipisaroiden putoilu katokselta. Se hetki on jotenkin jäänyt mieleen. Niistä kamalimmista kokemuksista en ehkä välitä nyt puhua.

Mikko-Pekka: Mä voin kertoa yhden hirveän esiintymiskokemuksen! Oltiin Saksassa nuorisokilpailuissa tarkoituksena soittaa Beethovenin 9. sinfonia. Heräsin aamulla hirveään vatsatautautiin. Soitin intendentille, että en voi soittaa, hankkikaa joku toinen. Se paikka oli jossain hankalien kulkuyhteyksien päässä, ja tuuraajaa ei saatu. Soittivat kaksi tuntia ennen konserttia että me soitetaan sitten ilman fagottia. Kiirehdin sinne ja olin paikalla minuuttia ennen kuin konsertti alkoi. Mulla oli muovipussi varalta tuolin alla koko keikan. Beethovenin yhdeksäs on meillä HKO:n vakio-ohjelmistossa ja se on täysissä fyysisissä voimissakin raskas soittaa. Juuri ja juuri selvisin siitä. Sen jälkeen joku pikkuflunssa ei ole tuntunut enää miltään!

Jenny: Mä olen kans soittanut kerran sikaifluenssassa Wienissä, toisella kollegalla meni tunti edellä samat oireet.

Mikko-Pekka: Tän työn luonne on vähän sellainen. Monesti konsertissa on jotain, jota vähän jännittää miten tää onnistuu. Anteeksipyyntely ei auta, täytyy vaan vetää ja olla kuin kaikki ois hyvin.

Jenny: Hienoja hetkiä on myös ollut paljon. Muistan kun olimme Kaartin soittokunnan kanssa soittamassa Oslossa 6000 hengen stadionyleisölle. Piccolot oli mikitetty ja oman osuuden jälkeen tunsin kuinka koko stadion kohahti ja sain väliaplodit! Se kyllä sykähdytti.

Mikko-Pekka: Yleisön reaktiot, oli konsertti mikä tahansa, kommunikaation tunne, se on parasta. Ei vaadi isoa lavaa että pääsee hyvään fiilikseen.

 

Paljonko esiinnytte vuodessa?

Jenny: Paljon, tämä on tällä viikolla kolmas konsertti. Riippuu missä soittaa, oopperalla voi olla kuusikin näytöstä viikossa.

Mikko-Pekka: Meillä on 2-3 konserttia viikossa normaalisti.

Juho: Mulla on vähän vähemmän esiintymisiä. Normaalisti noin 2-3 konserttia kuukaudessa. Kesällä niitä on enemmän, välillä neljään päivään mahtuu neljä keikkaa.

 

Paljonko joudutte olemaan poissa kotoa työn takia?

Mikko-Pekka: Välillä, pari reissua vuodessa.

Juho: Jennyn mies on oopperalaulaja, sen työ on erilaista, se sitoo koko projektiiin kerralla.

Jenny: Totta, välillä se on ollut jopa seitsemän viikkoa putkeen pois kotoa.

 

Mitä kaikkea kuuluu työhön?

Jenny: Harjoittelu, yhteisharjoitukset, kehonhuolto, mielikuvaharjoittelu…

Mikko-Pekka: Teosten kuuntelu ja valmistautuminen. Liikunta on myös tärkeää, että jaksaa!

Juho: Niin on. Perus verryttely ja venyttely, lisäksi ulkoilu, lihaskunto ja hieronta.

Suhde musiikkiin

Miten kuvailisit suhdettasi musiikkiin?

Juho: Iso kysymys. Se on työtä, erityislaatuista työtä, koska siinä harrastuksesta on tullut työ. Se on myös elämäntapa, jokapäivä läsnä. Ja hyvin läheinen.

Mikko-Pekka: Elämäntapa, työ, mutta myös osa persoonaa. Soittamisen kautta musiikki on jokapäiväistä, vaikea erotella muusta elämästä. On hankala kuvitella, mitä musiikki tarkoittaa ”normaaleille” ihmisille… Olisi välillä kiva voida nähdä musiikki myös itsensä ulkopuolelta!

Jenny: Musiikki on tärkeä osa elämää, jonka kautta pystyy ilmaisemaan tunteita ja itseään.

Juho: Mitä kokee elämässä, se liittyy monesti musiikkiin. Esimerkiksi tänään Hindemithin sonaatissa on aika järkyttäviäkin hetkiä!

Mikä klassisen musiikin aikakausi tai tyyli kiehtoo sinua eniten ja miksi?

Jenny: Barokissa koskettaa sen musiikin puhtaus ja seesteisyys, jotenkin se äänen puhtaus, vaikka ei se nyt aina edes niin puhdasta ole. Se myös kiehtoo, kun sitä ei tee itse. Henkilökohtaisesti myös venäläinen musiikki koskettaa minua, mutta en osaa sitä sen kummemmin selittää.

Mikko-Pekka: Vähän kuin kysyisi mikä ruoka on parasta… Se riippuu päivästä, joskus haluaa syödä salaattia ja joskus jotain oikein raskasta. Jos työstä puhutaan, niin Brahms, Tschaikovski ja Sibelius.

Jenny: Sibeliuksen kautta suomalaisuus.

Juho: Mua kiehtoo Bach ja barokin basso continuo, harmittaa, että vanhaa musiikkia ei ole koskaan tullut oikein tehtyä.

Mikko-Pekka: Sä olet nuori mies, kyllä sä ehdit vielä!

 

Minkälaista musiikkia soitat mieluiten?

Mikko-Pekka: Olen kaikkiruokainen. Kun hyvien kanssasoittajien kanssa pääsee tekemään, niin monenlainen on mukavaa.

Juho: Kaikista tyyleistä pyrkii löytämään sen tarttumapinnan, jota kautta saa siihen sisältöä.

Jenny: Ja jos tekee pitkään vain tiettyä tyyliä, niin kaipaa sitten taas jotain uutta ja erilaista. Monipuolisuus on hyvä. Mulla on aika ideaali tilanne sen kannalta:  on oopperaorkesteri, kaupunginorkesteri ja kamarimusiikkijutut.

Juho: Jos ois pakko valita vain yks… tai kaks säveltäjää, se ois vaikeeta! Ne ois Bach ja Schubert

Jenny: Shostakovits ja Sibelius.

Mikko-Pekka: Brahms ja Sibelius.

 

Minkälaista musiikkia kuuntelet mieluiten?

Mikko-Pekka: Tosi vähän kuuntelen, oikeastaan ainoastaan lomalla. Koko elämä täyttyy muutenkin musiikista: on treenit, parina iltana viikossa konsertit ja bussissa kuuntelen seuraavan päivän ohjelmistoa. Kevyeen musiikkiin en ole syventynyt, mutta autossa mulla on radio auki, ihan normikanavalla. Kun opiskelin ja harrastin, niin kuuntelin paljon enemmän.

Juho: Samat sanat.

Jenny: Mulla on välillä radio päällä kotona tai musiikki-tv.

Mikko-Pekka: Kun kuuntelen vaikka classic fm:ää niin analysoin liikaa, jos ei ole hyvä levytys niin ärsyttää. Siksi mieluummin kuuntelen valikoiden.

Juho: Sama homma, musiikkia ei osaa enää ottaa kevyesti!

Jenny: Samoin, ja kun itsellä on paljon sanottavaa musiikin kautta, ja toiset sanoo sen eri tavoin, siitä syntyy välillä ristiriitaa. Kun perehdyn uuteen materiaaliin, silloin kuuntelen paljon eri versioita.

 

Mikä on ollut suosikkiprojekti tai -teos jossa olet ollut soittamassa?

Juho: Löysin Mahlerin musiikin pari kolme vuotta sitten, aikaisemmin se ei ollut jäsentynyt mulle. Tein projektia Mahlerin teoksesta Des Knaben Wunderhorn, joka on siis oikeastaan teksti- tai kansanlaulukokoelma, sitä soitetaan yleensä tosi vähän pianolla.

Mikko-Pekka: Kun olin 13-14 vuotias, soitimme Kälviän musiikkileirillä Sibeliuksen toista sinfoniaa. Se oli ensimmäinen wow. Kun saa tehdä työkseen sitä mistä nauttii, huippuhetkiä tulee paljon!

Jenny: Niinpä. On ollut erityisen hienoa saada kantaesittää kappaleita ja päästä keskustelemaan säveltäjän kanssa. Diplomissa akatemialla soitin Lassi Enersenin teoksen, jonka olin aiemmin kantaesittänyt, ja diplomin yhteydessä hän omisti sen minulle.