Festivon toisena päivänä ilmoille heitettiin suuria kysymyksiä ja ajatuksia, joihin vastattiin vaikuttavalla musiikilla ja haastettiin havaitsemaan avuntarve ympärillämme.
Mia Huhdan vahva ilmaisu ja vähäeleinen, mutta paljon puhuva ohjaus tarjosivat vaikuttavan konserttikokemuksen. Monologioopperan moni-ilmeisyys vei kuulijan hersyvistä naurunpurskahduksista pakahduttavaan kaipuuseen ja ahdistavaan pelkoon. Esete Sutinen oli jäätävä Gestapona. Koko esityksen loppukohtaus sai yleisön pidättämään hengitystään ja tuntui kuin pienikin henkäys olisi voinut rikkoa koko sen todellisuuden, johon Huhta yleisön johdatti yhdessä muusikoiden kanssa.
Festivaalin iltapäivän konserttihetki tarjosi konserttiyleisölle mahdollisuuden leppoisaan yhdessäoloon. Sophia Rahmanin lämmin ja mutkaton kontakti yleisöön loi otollisen maaperän vivahteikkaalle tulkinnalle Satien preludeihin. Atte Kilpeläinen soitti lempeän hellästi Brahmsin e-molli sonaatin laajan ensimmäisen osan päättäen teoksen tuliseen fuugaan. Jan Söderblomin Faunin iltapäivä Debussyltä lunasti kaikki odotukset ja enemmänkin.
