Festivaaliviikolla viikontaiteilijat pääsevät ääneen yhdessä raumalaisten kulttuurivaikuttajien kanssa Festivo-toreilla. Keskiviikon Festivo-torilla raumalaistuneet, mutta edelleen myös Helsingissä asuvat kuvataitelija Jaakko Niemelä ja kuvanveistäjä Helena Hietanen saavat keskustelukumppaneikseen viulistipariskunnan Kamus-kvartetista. Terhi Paldaniuksen ja Jukka Untamalan kanssa Niemelä ja Hietanen jakavat kokemuksiaan yhteisen työn jakamisesta parisuhteessa.

Taiteilijapariskunta Jaakko Niemelä ja Helena Hietanen ovat asuneet Vanhassa Raumassa sijaitsevassa kodissaan nyt pari vuotta. Kaikesta näkee, että he ovat asettuneet pikkukaupungin rauhaan erittäin hyvin. Kuvataiteilija Niemelälle kyseessä oli paluu synnyinkaupunkiin. Työskentelytilat, eli kuvanveistoateljee, sijaitsee edelleen Helsingissä, taiteilijakoti Lallukassa.

– 90-luvun lopulla oma hittini oli valopitsi, jota punoin käsin valokuidusta. Silloin osallistuin lukuisiin kansainvälisiin näyttelyihin: Venetsian Biennaalissa vuonna 1997 pitsiteokseni heijastui loistaen veteen Canal Grandella. Nobel-museossakin on yksi variaatio valokuitua hyödyntävästä teoksesta, mutta se ei ole enää oikeastaan pitsi, vaan muistuttaa kangaspuilla kudottua räsymattoa! naurahtaa Hietanen, joka määrittelee itsensä kuvanveistäjäksi ja eläkeläiseksi.

Yhteistyö sujuu pariskunnalta mutkattomasti. Yhteistä historiaa on takana 90-luvulta saakka. Alusta lähtien yhteinen materiaali on ollut valo. Tällä hetkellä pariskunnalla on työn alla teos Tikkurilan rautatieaseman asematunneliin sekä Jyväskylään nousevan parkkitalon fasadit.

Sairautensa takia Hietanen ei pysty tekemään enää omia teoksia eikä työskentele taiteilijana. Taiteilijakumppanin takia hänen ei ole tarvinnut luopua kokonaan taiteen tekemisestä. Jo vuosikymmeniä jatkuneet keskustelut taiteesta on luonut pohjaa yhä hedelmälliselle yhteistyölle.

– Kun Jaakko kuvailee jotain ideaansa minulle syntyy näkemys siitä, mihin Jaakko pyrkii ja ymmärrän prosessia. Olen taustalla, sparraan ja kommentoin, kuvailee Hietanen omaa rooliaan.

– Eihän siitä tulis mitään ilman Helenaa, huudahtaa Niemelä korostaen vaimonsa osuutta teoksissaan.

Pitsiviikolla Merimuseon Paarlastipuistossa oli esillä Niemelän LÄHTÖ-teos, joka on osa hänen monivuotista Nostalgia-projektiaan. Teoksen lähtökohtana oli Niemelän oma isä, joka oli merikapteeni ja Kap Hornin kiertäjä. Nostalgian seuraava osa on jo suunnitteilla ja siihen on tulossa mukaan ensi kertaa myös musiikkia.

– Ajellessani kerran autolla radiosta kuului Alessandro Scarlattin teos Miserere Mei Deus.  Kyyneleet nousivat silmiini ja ihmettelin, mikä teos tämä on? Aionkin käyttää kappaletta tulevassa teoksessani ja mukana on myös kuoro, mikä on erittäin mielenkiintoista, vihjaa Niemelä, jolle kuoron kanssa työskentely on uusi aluevaltaus.

– En kuuntele hirveästi musiikkia, enemmän sitä mitä radiosta tulee. Joskus kuuntelen levyjä. Olen musiikin suhteen kaikkiruokainen, mutta jazz taitaa olla lähimpänä sydäntä, kertoo nuorena miehenä kitaraa soitellut Niemelä.

Taiteilijakoti Lallukassa muusikkous on tullut visuaalisen taiteen parissa työskenteleville Hietaselle ja Niemelälle tutuksi.

– Lallukassa on saanut seurata muusikoiden harjoittelua. Lisäksi siellä on välillä talonsisäisiä pieniä konsertteja. Se on avannut itselle näkemystä muusikkouteen, pohtii Hietanen suhdettaan musiikin tekemiseen.

– Muusikkoystävien kanssa juttelu on avannut kuinka paljon he joutuvat treenaamaan. Se vaatii hirveästi harjoittelua. Kovaa työtä, summaa Niemelä.