)
25.04.
2021

Rauma Festivo kutsuu nauttimaan elämästä elokuussa

Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimo aloittaa kolmivuotisen kauden kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon taiteellisena johtajana vuonna 2021. Heikinheimon suunnittelema, 38. kertaa järjestettävä festivaali rakentuu teeman Kahdeksan elämännautintoa ja seitsemän kuolemansyntiä ympärille. Raumalla 3.–7. elokuuta kuullaan kahdeksan nyt julkaistavan konsertin lisäksi Carpe diem -yllätyskonsertteja yli 30 taiteilijan voimin. Lipunmyynti aloitetaan toukokuussa alle kolmanneksella salien kapasiteeteista, ja myytävien lippujen määrää päivitetään koronaepidemiaa ja siihen liittyviä viranomaisohjeita tarkasti seuraten. Osa konserteista myös striimataan. 

Rauma Festivon omana näyttämötuotantona toteutetaan saksalaisamerikkalaisen Kurt Weillin (1900–1950) satiirinen teos Seitsemän kuolemansyntiä (Die sieben Todsünden, 1933) Bertolt Brechtin tekstiin. Pääosaa esittää kansainvälisillä oopperalavoilla menestynyt sopraano Tuuli Takala, ja lisäksi rooleissa nähdään Jasper LeppäsenAkseli Ferrandin,Sampo Haapaniemen ja Henri Uusitalon muodostama solistinen mieslaulukvartetti. Oopperan 15-henkisenä soitinkokoonpanona toimii Helsinki Chamber Soloists Tomas Djupsjöbackan johdolla. Teoksen ohjaava Siljamari Heikinheimo kertoo teoksen tulkinnasta: “Minulle teoksen aiheeksi nousee julkisuuden ja menestyksen tavoitteleminen ja siihen vaikuttavat tarkoitusperät. Brechtin libretto on paikoin jopa kyyninen, mutta Weillin musiikki tekee tarinasta inhimillisen. Teos sijoittuu kabareenkatkuiselle 1930 -luvulle, mikä on ehdottomasti se vuosikymmen mille haluaisin aikamatkustaa sen ollessa mahdollista. Elokuussa Raumalla se ON mahdollista meille kaikille! Visuaalisesti tunnelmaan meidät johdattaa valosuunnittelija Olivia Pohjola, jonka kanssa odotan innolla yhteistyötä.”

Aikamme ristiriitaisuus, ennakoimattomuus ja epävarmuus tunkeutuvat osaksi ihmisten jokapäiväistä elämää. Unescon maailmanperintökohteeksi tunnustaman Vanhan Rauman ympäristöä hyödyntävät festivaalin muut konsertit pysähtyvät iloa, nautintoa ja toivoa tuottavien aiheiden äärelle. 

Yksi elämännautinnoista on taide, joka toteutetaan yhteistyössä Rauman taidemuseon kanssa: harpisti, taidemaalari Laura Hynninen maalaa livenä kaksi Caroline Shaw’n (s. 1982) jousikvartettoteosta kirkkaan pleksin kummallekin puolelle ja täydentää konsertin omalla musiikillaan. Liikkumisesta ammentava nautinto koetaan tanssija, koreografi Auri Aholan ja alttoviulisti Atte Kilpeläisen konsertissa. Näyttelijä, laulaja Vuokko Hovatta sekä kitaristi Jarmo Saari ja trumpetisti Mikko ”Gunu” Karjalainen johdattavat runon ja laulun yhdistelmällä nautinnoista kaivatuimpaan, lepoon kulttuurikuppila Brummin hämyssä. Schumann ja Madetoja toimivat kokemusasiantuntijoina unelmoinnin ja haaveilun saralla pianisti Anna Laakson ja sellisti Lauri Kankkusen tulkitsemina.  

Raumalaisen pitsinnypläysperinteen uudistajana tunnetun Tarmo Thorströmin ja raumalaislähtöisen, monialaisissa rooleissa viihtyvän Eero Grundströmin yhteisprojekti on rakkaudentunnustus käsitöille, joka samalla juhlistaa Rauman vanhan kaupungin 30. vuotta Unescon maailmanperintökohteena. Festivaalin ajaksi vallattava ulkorakennus Vanhassa Raumassa muuttuu musiikin ja käsityön yhteensulautumisessa moniaistilliseksi elämyskonsertiksi. Vanha Rauma on pääroolissa myös spontaaniuteen kutsuvassa Carpe diem -päivässä, kun yllätyskonsertit soivat tasatunnein. Ystävyys on otsikkona Eurajoen kirkossa kuultavassa Helsinki Chamber Soloists -yhtyeen konsertissa, jossa Brahmsin toinen sinfonia soi kesäidyllin onnea. Vierailulle saadaan myös Molli-Kissa ja Duuri-Hiiri (Siljamari Heikinheimo viulussa ja Salla Pynssi pianossa), jotka muistuttavat leikin ja suurien tunteiden tärkeydestä. 

Pääsymaksuttomat kahvilakonsertit, kulttuurikeskustelujen Festivo-torit ja lapsille suunnattu muu ohjelma julkaistaan myöhemmin, kun rajoitukset elokuulle ovat selvillä.

« Takaisin

30.08.
2021

Rauma Festivon konsertit tavoittivat tuhansia – korona-altistuksia ei ainuttakaan

Elokuun ensimmäisellä viikolla järjestetyn kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon konserteissa ja muissa tapahtumissa vierailtiin yli 1500 kertaa. 20 livetapahtumasta striimattiin viisi konserttia. Lisäksi festivaalin sosiaalisen median kanaville tuotettiin erityisesti lapsiperheille suunnattu Vanhan Rauman kolopolku.

06.08.
2021

Rauma Festivon perjantain ja lauantain konsertit siirretään Rauma-saliin

Myöhään torstai-iltana Rauman kaupunki päätti määritellä Rauman Covid-19-epidemian suhteen leviämisalueeseen kuuluvaksi. Koska päätös on voimassa välittömästi, Rauma Festivon loppuviikon ohjelmaa säädetään entistä turvallisemmaksi yleisölle.  Perjantain konsertit Posellista ja Rauman taidemuseosta siirretään Rauma-saliin.

02.08.
2021

Rauma Festivon striimilipuilla ainutkertaisiin tunnelmiin

Rauma Festivo alkaa maanantaina 2.8. etkoilla Vanhassa Raumassa. Spärrin pihassa tavataan taiteilijoita ja kuullaan yllätysesitys Seitsemän kuolemansyntiä -oopperan esiintyjiltä. Festivaalin kaikki 20 konserttia toteutuvat, mutta Lounais-Suomen aluehallintaviraston perjantaina 30.7. asettaman määräyksen mukaisesti turvaväleihin kiinnitetään erityistä huomiota.

27.07.
2021

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen vieraaksi Rauma Festivon torikeskusteluun

Rauma Festivon järjestämän Festivon-torin vieraina tiistaina 3.8.2021 klo 16.30 Rauman kauppatorilla ovat tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen, Rauma Festivon taiteellinen johtaja Siljamari Heikinheimo sekä Rauman Teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen osallistuu  keskusteluun klo 16.45 alkaen.

26.07.
2021

Onnellinen juuri nyt

Trumpetisti Thomas Bugnot on ollut koko kesän onnellisen kiireinen. Hän on viettänyt aikaa synnyinmaassaan Ranskassa, jossa hän on saanut soittaa useissa konserteissa.

25.07.
2021

Mullistusten vuosi on tuonut tasapainoa

Vuoden 2021 Rauma Festivon avaa ooppera Seitsemän kuolemansyntiä, jossa yhdistyvät Kurt Weillin suloiset sävelet ja Bertolt Brechtin sanansäilä sekä kabareenkatkuinen 1930-luku. Näyttämöteoksen pääosassa kuullaan poikkeuksellisen kauniista äänestään ja vangitsevasta lavasäteilystään ylistettyä sopraano Tuuli Takalaa.

22.07.
2021

Paineettomuus on välttämättömyys luovalle prosessille

Kuluneen vuoden aikana kontrabasisti Adrian Rigopulos on saanut kokea sen, miten suunnitellut konsertit ja harjoitukset häviävät kalenterista yksi toisensa jälkeen ja normaalisti kiireisellä muusikolla onkin yhtäkkiä käsissään aikaa. Rigopulos on osannut kuitenkin myös nauttia muuttuneesta tilanteesta.

19.07.
2021

Rauma Festivon Carpe diem -yllätyskonsertit palaavat pihoille

Rauma Festivon odotettu pääsymaksuttomien yllätyskonserttien päivä koetaan festivaaliviikon keskellä torstaina 5.8.2021. Vuonna 2012 ensimmäistä kertaa yleisöä hetkeen tarttumaan yllyttäneet minikonsertit palaavat Vanhan Rauman yksityispihoihin.

Hae lisää uutisia

Rauman Konserttiyhdistys ry
Käsityöläisentie 18 R 62
00750 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi