Vajaan viikon päästä alkava kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivo on basso Mika Karekselle uusi aluevaltaus. Hänen ensimmäinen kautensa festivaalin taiteellisena johtajana on saavuttamassa huippunsa. Matka ideasta valmiiseen ohjelmaan ja kohta soiviin konsertteihin on ollut mieluisa ja yllätyksellinen.

– Kamarimusiikkifestivaali on huomattavan moninainen ja olen tietoisesti tutustunut eri instrumenttien spesiaalirepertuaariin nyt tarkemmin. Minut on yllättänyt ohjelmiston paljous ja sen johdosta myös valinnanvaikeus. Erityisesti minut on yllättänyt se, miten paljon tietty sooloinstrumentti vaikuttaa itse soittajan näkökulmaan, selittää Kares.

Punaiseksi langaksi itselleen Kares löysi kuitenkin häistä tutun kaavan: jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä.

Mika Kares Tango-konsertti

”Vanhaa” Karekselle edustavat ennestään tutut luottohenkilöt, kuten pianisti Juho Alakärppä ja laulaja Laura Alajääski. “Uutta” taas on yhteistyössä viulisti Reetta Katajan kanssa koottu kokonaan uusi jousikvartetti. Tiera-kvartetti (Reetta Kataja, Kreeta-Julia Heikkilä, Pisku Ristiluoma ja Samuli Peltonen) muodostaa nyt pohjan koko ohjelmalle. Uutta on myös Johannes Piirron tuore teos Kaari pianolle ja jousikvartetille, jonka säveltäjä tulee itse esittämään.

Jotain lainattua Kares löysi tutkiessaan maailman eri kamarimusiikkifestivaalien ohjelmarakenteita. Niistä hän on ammentanut ideoita konsertteihin teemallisesti:

-Rakensin ohjelmiston erityisesti neljän säveltäjän varaan, jotka täyttävät vuonna 2015 tasavuosia. Tämän ”synttärisankarikvartetin”jäsenistä Paul Hindemith on ollut aina minulle itselleni mieluinen säveltäjä, kuten myös Maurice Ravel. Kvartetin täydentävät Camille Saint-Saëns ja kotimainen suurmiehemme Jean Sibelius, kertoo Kares.

“Jotain sinistä” on Kareksen henkilökohtaisin osio. Sen muodostavat taiteellisen johtajan sielua koskettavat kappaleet. Näistä hän mainitsee erityisesti avajaiskonsertissa kuultavan Samuel Barberin jousikvarteton op. 11, jonka toinen osa oli myös mm. John F. Kennedyn lempikappale

-Sibeliuksen Voces Intimae on toinen, joka on niin koskettava, että sen kuuntelu tekee kipeää, kuvailee Kares.

Rauma Festivoon Mika Kares saapuu suoraan Saksasta. Siellä hän on ollut valmistamassa Wagnerin oopperaa Reininkulta ja sen pääroolia ylijumala Wotania moderneista näkökulmistaan tunnetulle RuhrTriennale festivaalille. Kiireinen mies on iloinen päästessään kuitenkin välillä Raumalle omiensa joukkoon ja odottaakin kohtaamisia ja keskusteluja festivaaliyleisön kanssa.