)
05.08.
2015

Energinen avajaiskonsertti nousi lentoon

Rauma Festivo on saanut aloittaa tapahtumaviikkonsa aurinkoisessa säässä. Maanantai-illan etkot keräsivät väkeä paikalle leppoisissa tunnelmissa musiikin, yhdessä olon ja virvokkeiden merkeissä. Taiteellinen johtaja Mika Kares esitteli huumorilla höystetyissä haastatteluissaan festivaaliviikon taiteilijoita.

Avaiskonsertin hienosti rakennettu ohjelma nousi lentoon energisten soittajien käsissä. Hindemithin herkkyys kietoi yleisön lumoihinsa. Barberin jousikvartetin esittänyt Rauma Festivoa varten koottu Tiera-kvartetti Reetta Katajan johdolla sai puolestaan silmäkulman kostumaan. Mika Kareksen leppoisten juontojen ansiosta tunnelma oli välitön konsertin alkuhetkistä lähtien.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Festivossa debytoiva pianisti ja säveltäjä Johannes Piirto kertoi etkoilla viihtyvänsä Raumalla.

– Täällä on vähän kuin olisi ulkomailla omassa maassaan. Se saattaa johtua paikallismurteesta, epäilee Piirto ja kertoo kulkeneensa Vanhan Rauman katuja ristiin rastiin nauttien kaupungin tunnelmasta.

Piirtoa kuullaan Rauma Festivossa myös keskiviikko-iltapäivän konsertissa Posellissa, jossa kuullaan Maurice Ravelin ylistetty Pianotrio a-molli sekä saman säveltäjän ensimmäinen mestariteos Jousikvartetto F-duuri. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERARaumalaissyntyinen baritoni Aarne Pelkonen on myös ensi kertaa esiintymässä Rauma Festivon festivaaliviikolla. Pelkosen urakka tapahtumassa alkaa keskiviikkoiltana hänen itsensä kokoaman ohjelman myötä Rauman Pyhän Ristin kirkossa. Konsertti vie kuulijan aikamatkalle, jolle lähdetään aina 1500-luvulta asti Sweelinckin ja Schützin sävelin.  Matka jatkuu aina näihin päiviin saakka Olli Kortekankaan Isä meidän –teokseen.

Juurilleen festivaalin ajaksi palannut ja pian Saksaan oopperakiinnityksen myötä muuttava Pelkonen arvostaa omaa synnyinkaupunkiaan. Kareksen kysyessä mieheltä tämän mieluisinta raumankielistä sanaa, vastaus tulee empimättä:

-Sen on oltava sikses, hymyilee Mozartin roolissa syksyllä nähtävä Aarne Pelkonen.

« Takaisin

22.06.
2021

Musiikki auttaa hahmottamaan maailmaa

Käyrätorvisti Ville Hiilivirta on toiminut äänenjohtajatehtävissä useimmissa suomalaisissa orkestereissa sekä mm. Ruotsin Kuninkaallisissa Filharmonikoissa, Esa-Pekka Salosen kutsumana Lontoon Philharmonia-orkesterissa sekä Saksassa Baijerin ja Essenin valtionorkestereissa. Vuodesta 2010 on toiminut Helsingin kaupunginorkesterissa käyrätorviryhmän äänenjohtajana.

20.06.
2021

Harjoittelua ja reilusti unta

Näistä elementeistä on koostunut Atte Kilpeläisen kulunut vuosi. Elokuussa Festivon taiteilijakaartiin mukaan saapuva alttoviulisti saapuu Raumalle nyt toista kertaa. Edellinen Festivo-vierailu oli vuonna 2016.  Korona-aikana Kilpeläinen kertoo aikaa olleen kaikenlaiseen ajatustyöhön sekä myös nukkumiseen.

18.06.
2021

Yleisön kohtaaminen oli tunteellinen hetki

Yksi Festivon vuoden 2021 taitelijoista on Vuokko Hovatta. Hän rakastaa viettää aikaa ystäviensä kanssa – Syömme hyvin ja nautimme viinistä. Kesällä tietenkin ulkona.

16.06.
2021

Korona-aikana kollegiaalinen yhteys löytyi ruudun kautta

Elokuussa Festivo saa vieraakseen harpisti ja kuvataiteilija Laura Hynnisen. Porvoolaistaiteilijan projektit ovat poikkitaiteellisia kokonaisuuksia ja Rauman taidemuseolla koetaan perjantai-iltana konsertti, jossa hän yhdistää maalauksen ja musiikin.  Festivaalin konserttiohjelman elämännautinnoista Hynninen mainitsee itselleen tärkeimmäksi ystävyyden.

27.05.
2021

Lipunmyynti alkaa 29.5.

Kesä on ovella ja hihat heiluvat kun Rauma Festivon järjestelyt kiihtyvät kohti elokuuta. Lipunmyynti alkaa lauantaina 29.5.2021 klo 10 Lippu.fi-kanavilla hyvin pienillä määrillä, sillä konserttien turvallinen järjestäminen on Rauma Festivolle tänäkin kesänä ensisijaista.

25.04.
2021

Rauma Festivo kutsuu nauttimaan elämästä elokuussa

Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimo aloittaa kolmivuotisen kauden kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon taiteellisena johtajana vuonna 2021. Heikinheimon suunnittelema, 38. kertaa järjestettävä festivaali rakentuu teeman Kahdeksan elämännautintoa ja seitsemän kuolemansyntiä ympärille. Raumalla 3.–7.

22.04.
2021

Festivaalin ohjelma julkaistaan live-lähetyksessä

Rauma Festivon ohjelma julkaistaan Kulttuurikuppila Brummin olohuoneesta sunnuntaina 25.4. klo 15. Ohjelmaa esittelee myös sävelin ensimmäisen Festivo-editionsa suunnitellut Siljamari Heikinheimo ja eräs toinenkin kesän taiteilija saapuu paikalle.

10.12.
2020

Siljamari Heikinheimo on Rauma Festivon uusi taiteellinen johtaja

Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimo (s. 1985) aloittaa kolmivuotisen kauden kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon taiteellisena johtajana vuonna 2021. Radion sinfoniaorkesterista viulistista vapaaksi taiteilijaksi vuonna 2016 ryhtynyt Heikinheimo on toiminut muun muassa Tapiola Sinfonietan ja Lapin kamariorkesterin konserttimestarina.

Hae lisää uutisia

Rauman Konserttiyhdistys ry
Käsityöläisentie 18 R 62
00750 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi