)
07.08.
2013

Festivossa keskiviikkona sonaatteja ja kulttuuriluentoa

Itämerilinja IV Tallinna – Tukholma –konsertti keskiviikkona 7.8. Rauma-salissa on omistettu upeille sonaateille ja lauluille. Soolona ja duona soitettavia sonaatteja esitetään pianolla, viululla, sellolla ja huilulla.

Konsertin säveltäjänimiä ovat muun muassa puolalainen Frederic Chopin, venäläinen Sergei Prokofjev, virolainen Heino Eller, saksalainen Paul Hindemith ja ruotsalainen Allan Pettersson. Säveltäjien elinaikana vallinneista vaikeista oloista huolimatta, konsertin teoksissa kuullaan päättäväistä optimismia, dramaattista virtuoosisuutta, sydäntä särkevän kaunista ja kujeilevaa romantiikkaa sekä Beethovenin tuotannon yksi liikuttavimpia hitaita osia.

Tanskalaisen huilistin Janne Thomsenin soitto on hyvin ilmeikästä ja eläytyvää. Hän on kokenut orkesterisolisti, joka on soittanut monissa tunnetuissa kokoonpanoissa ympäri Eurooppaa. Myös  latvialainen pianisti Lauma Skride on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut jo laajaa kansainvälistä kuuluisuutta. Illan laulusolisteina kuullaan mezzosopraano Urzula Krygeriä ja baritoni Stephan Logesia. Lisäksi soittavat pianisti Rokas Zubovas, alttoviulisti Ellen Nisbeth, viulistit Jan Söderblom ja Mihkel Kerem sekä sellisti Jan-Erik Gustafsson.

Kahvikonsertissa musiikkia ja kerrontaa
Iltapäivän konsertissa juhlitaan Itämeren monikansallista ja alati muuntuvaa kulttuuripiiriä kerronnan ja duo-sävellysten voimin. Tunnettu historioitsija, professori Matti Klinge kertoo musiikin lomassa Itämeren maiden kulttuureista. Säveltäjistä mainittakoon kulttuurin ja kielen vahva vaalija, virolainen Karl August Hermann ja venäläinen Arthur-Vincent Lourié.

Musiikkia esittävät viulistit Mihkel Kerem, Hanne Lund, Jan Söderblom ja Ellen Nisbeth, huilisti Janne Thomsen sekä pianistit Rokas Zubovas ja Sonata Deveikyté-Zuboviené.

 

« Takaisin

30.08.
2021

Rauma Festivon konsertit tavoittivat tuhansia – korona-altistuksia ei ainuttakaan

Elokuun ensimmäisellä viikolla järjestetyn kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon konserteissa ja muissa tapahtumissa vierailtiin yli 1500 kertaa. 20 livetapahtumasta striimattiin viisi konserttia. Lisäksi festivaalin sosiaalisen median kanaville tuotettiin erityisesti lapsiperheille suunnattu Vanhan Rauman kolopolku.

06.08.
2021

Rauma Festivon perjantain ja lauantain konsertit siirretään Rauma-saliin

Myöhään torstai-iltana Rauman kaupunki päätti määritellä Rauman Covid-19-epidemian suhteen leviämisalueeseen kuuluvaksi. Koska päätös on voimassa välittömästi, Rauma Festivon loppuviikon ohjelmaa säädetään entistä turvallisemmaksi yleisölle.  Perjantain konsertit Posellista ja Rauman taidemuseosta siirretään Rauma-saliin.

02.08.
2021

Rauma Festivon striimilipuilla ainutkertaisiin tunnelmiin

Rauma Festivo alkaa maanantaina 2.8. etkoilla Vanhassa Raumassa. Spärrin pihassa tavataan taiteilijoita ja kuullaan yllätysesitys Seitsemän kuolemansyntiä -oopperan esiintyjiltä. Festivaalin kaikki 20 konserttia toteutuvat, mutta Lounais-Suomen aluehallintaviraston perjantaina 30.7. asettaman määräyksen mukaisesti turvaväleihin kiinnitetään erityistä huomiota.

27.07.
2021

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen vieraaksi Rauma Festivon torikeskusteluun

Rauma Festivon järjestämän Festivon-torin vieraina tiistaina 3.8.2021 klo 16.30 Rauman kauppatorilla ovat tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen, Rauma Festivon taiteellinen johtaja Siljamari Heikinheimo sekä Rauman Teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen osallistuu  keskusteluun klo 16.45 alkaen.

26.07.
2021

Onnellinen juuri nyt

Trumpetisti Thomas Bugnot on ollut koko kesän onnellisen kiireinen. Hän on viettänyt aikaa synnyinmaassaan Ranskassa, jossa hän on saanut soittaa useissa konserteissa.

25.07.
2021

Mullistusten vuosi on tuonut tasapainoa

Vuoden 2021 Rauma Festivon avaa ooppera Seitsemän kuolemansyntiä, jossa yhdistyvät Kurt Weillin suloiset sävelet ja Bertolt Brechtin sanansäilä sekä kabareenkatkuinen 1930-luku. Näyttämöteoksen pääosassa kuullaan poikkeuksellisen kauniista äänestään ja vangitsevasta lavasäteilystään ylistettyä sopraano Tuuli Takalaa.

22.07.
2021

Paineettomuus on välttämättömyys luovalle prosessille

Kuluneen vuoden aikana kontrabasisti Adrian Rigopulos on saanut kokea sen, miten suunnitellut konsertit ja harjoitukset häviävät kalenterista yksi toisensa jälkeen ja normaalisti kiireisellä muusikolla onkin yhtäkkiä käsissään aikaa. Rigopulos on osannut kuitenkin myös nauttia muuttuneesta tilanteesta.

19.07.
2021

Rauma Festivon Carpe diem -yllätyskonsertit palaavat pihoille

Rauma Festivon odotettu pääsymaksuttomien yllätyskonserttien päivä koetaan festivaaliviikon keskellä torstaina 5.8.2021. Vuonna 2012 ensimmäistä kertaa yleisöä hetkeen tarttumaan yllyttäneet minikonsertit palaavat Vanhan Rauman yksityispihoihin.

Hae lisää uutisia

Rauman Konserttiyhdistys ry
Käsityöläisentie 18 R 62
00750 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi