Tänä vuonna Festivossa saadaan kokea eri vuodenaikojen erityisyys soivina hetkinä. Konserteissa juhlitaan muun muassa rakkauden vuodenaikoja, muistetaan menneitä kesiä ja ihmetellään kaamosta. Ennen festivaalia saamme tutustua pienten haastattelujen kautta tulevan festivaalin taiteilijoihin ja kuulla heidän ajatuksiaan vuodenajoista ja elokuun konserteista. 

Ensimmäisenä esittelyvuorossa on viime vuonna Festivo-yleisöä ihastuttanut ja tiivisti otteessaan pitänyt helsinkiläinen näyttelijä Miiko Toiviainen. Mikä on vuodenajoista on sinulle mieluisin, Miiko? 

– Suosikkivuodenaikani on kevät! Lupaus kesästä ja luonnon herääminen täyttää minut energialla ja onnella. Suomen pitkästä talvesta selviäminen tuntuu silloin valtavana helpotuksena – on päästy takaisin valoon.

Entäpä jos itse olisit vuodenaika, mikä olisit?

– Olisin kesä. Olen useimmiten aurinkoinen eikä minua ole helppo suututtaa, kertoo Miiko.

Millaisilla mietteillä olet tulossa Raumalle vuodenaikojen vietäväksi?

– Luvassa on kyllä todella upea ja kirjava kokonaisuus! Oikein käy kateeksi niitä, jotka ehtivät kokemaan useamman esityksen.

– Tulen festivaaleille lausujan roolissa, ja yksi suosikeistani on Syksyn laulu -konsertissa kuultava Eino Leinon Syysmetsässä. Kytköksemme luontoon ja vuodenaikojen vaihteluun on iätön. Lisäksi samassa konsertissa kuultava Mari Palon ja Jukka Nykäsen versio Miljoonasateen Marraskuusta kannattaa tulla kuulemaan kaukaa! innostaa Teatterikorkeakoulussa runouteen rakastunut Miiko.

Vuonna 2018 Miiko voitti Veikko Sinisalo- sekä Vuoden nuori lausuja -kilpailut. Nyt hän kiertää transihmisyydestä kertovalla monologillaan Kepeä elämäni ympäri Suomea. Syksyllä Espoon Teatterin lavalle musikaalissa Minna Craucher nouseva Miiko kertoo viihtyvänsä kaupungissa.
– Pakko myöntää, että olen kaupunkirotta. Luonnon äärellä joku sielussa rauhoittuu, mutta yleensä muistan sen vasta kun ajaudun metsän huminan tai laineiden liplatuksen äärelle sattumalta, hän kuvailee.

 

Miiko Toiviainen Rauma Festivossa
Pe 9.8. Syksyn laulu
La 10.8. Kimppu sateenkaaria
Osta lippu