)
05.02.
2014

Rauman Musiikkiopisto järjestää Tuukka Vähätalon konsertin ensi tiistaina Posellissa

Festivossa useana vuotena sivunkääntäjänä ja matineamuusikkona ahkeroinut Tuukka Vähätalo on edennyt omissa soitinopinnoissaan ammattikorkeakoulussa loppusuoralle. Festivon väki onnittelee ja toivottaa menestystä pianistin uralla!

Turun ammattikorkeakoulun musiikkiakatemiasta valmistuva Tuukka Vähätalo pitää pianokonsertin Raumalla Posellissa tiistaina 11.2.2014 klo 19. Tuukka on kotoisin Eurajoelta ja hän on Rauman musiikkiopiston entinen oppilas. Konsertti sisältää monipuolisen kattauksen pianomusiikkia eri aikakausilta. Siinä kuullaan mm. Schubertin sonaatti a-molli op. 143, Lisztin Dante-sonaatti sekä Chopinin Poloneesi fis-molli op. 44. Muita säveltäjänimiä ovat J. S. Bach, C. P. E. Bach, Berio, Rahmaninov sekä Sibelius. Edellisen kerran Tuukka piti Raumalla soolokonsertin keväällä 2012 juuri ennen Leevi Madetoja -pianokilpailua, jossa sijoittui kolmanneksi.

Konsertin järjestää Rauman musiikkiopisto, jonka oppilailla on siihen vapaa pääsy. Ohjelman kesto on n. puolitoista tuntia. Liput maksavat 5€ ja niitä myydään Posellin ovella ennen konsertin alkua.

« Takaisin

30.08.
2021

Rauma Festivon konsertit tavoittivat tuhansia – korona-altistuksia ei ainuttakaan

Elokuun ensimmäisellä viikolla järjestetyn kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon konserteissa ja muissa tapahtumissa vierailtiin yli 1500 kertaa. 20 livetapahtumasta striimattiin viisi konserttia. Lisäksi festivaalin sosiaalisen median kanaville tuotettiin erityisesti lapsiperheille suunnattu Vanhan Rauman kolopolku.

06.08.
2021

Rauma Festivon perjantain ja lauantain konsertit siirretään Rauma-saliin

Myöhään torstai-iltana Rauman kaupunki päätti määritellä Rauman Covid-19-epidemian suhteen leviämisalueeseen kuuluvaksi. Koska päätös on voimassa välittömästi, Rauma Festivon loppuviikon ohjelmaa säädetään entistä turvallisemmaksi yleisölle.  Perjantain konsertit Posellista ja Rauman taidemuseosta siirretään Rauma-saliin.

02.08.
2021

Rauma Festivon striimilipuilla ainutkertaisiin tunnelmiin

Rauma Festivo alkaa maanantaina 2.8. etkoilla Vanhassa Raumassa. Spärrin pihassa tavataan taiteilijoita ja kuullaan yllätysesitys Seitsemän kuolemansyntiä -oopperan esiintyjiltä. Festivaalin kaikki 20 konserttia toteutuvat, mutta Lounais-Suomen aluehallintaviraston perjantaina 30.7. asettaman määräyksen mukaisesti turvaväleihin kiinnitetään erityistä huomiota.

27.07.
2021

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen vieraaksi Rauma Festivon torikeskusteluun

Rauma Festivon järjestämän Festivon-torin vieraina tiistaina 3.8.2021 klo 16.30 Rauman kauppatorilla ovat tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen, Rauma Festivon taiteellinen johtaja Siljamari Heikinheimo sekä Rauman Teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen osallistuu  keskusteluun klo 16.45 alkaen.

26.07.
2021

Onnellinen juuri nyt

Trumpetisti Thomas Bugnot on ollut koko kesän onnellisen kiireinen. Hän on viettänyt aikaa synnyinmaassaan Ranskassa, jossa hän on saanut soittaa useissa konserteissa.

25.07.
2021

Mullistusten vuosi on tuonut tasapainoa

Vuoden 2021 Rauma Festivon avaa ooppera Seitsemän kuolemansyntiä, jossa yhdistyvät Kurt Weillin suloiset sävelet ja Bertolt Brechtin sanansäilä sekä kabareenkatkuinen 1930-luku. Näyttämöteoksen pääosassa kuullaan poikkeuksellisen kauniista äänestään ja vangitsevasta lavasäteilystään ylistettyä sopraano Tuuli Takalaa.

22.07.
2021

Paineettomuus on välttämättömyys luovalle prosessille

Kuluneen vuoden aikana kontrabasisti Adrian Rigopulos on saanut kokea sen, miten suunnitellut konsertit ja harjoitukset häviävät kalenterista yksi toisensa jälkeen ja normaalisti kiireisellä muusikolla onkin yhtäkkiä käsissään aikaa. Rigopulos on osannut kuitenkin myös nauttia muuttuneesta tilanteesta.

19.07.
2021

Rauma Festivon Carpe diem -yllätyskonsertit palaavat pihoille

Rauma Festivon odotettu pääsymaksuttomien yllätyskonserttien päivä koetaan festivaaliviikon keskellä torstaina 5.8.2021. Vuonna 2012 ensimmäistä kertaa yleisöä hetkeen tarttumaan yllyttäneet minikonsertit palaavat Vanhan Rauman yksityispihoihin.

Hae lisää uutisia

Rauman Konserttiyhdistys ry
Käsityöläisentie 18 R 62
00750 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi