Rauma Festivon festivaaliviikon aloittaa konsertti, jossa kohtaa UNESCO:n kaksi suojelukohdetta: kaustislainen viulunsoittoperinne ja Vanha Rauma. Upeaa kohtaamista liidaa vibrafonisti Panu Savolainen, joka asettuu lavalle legendaarisen kansanmusiikkiyhtyeen JPP:n kanssa. Panu tunnetaan monipuolisena ja ilmaisuvoimaisena muusikkona, säveltäjänä ja yhtyeenjohtajana niin jazzin, klassisen kuin muunkin akustisen musiikin parissa.
JPP:n musiikilliset juuret juontavat 1700-luvun soittoperinteeseen ja konserttiympäristönä toimii 1500-luvulla rakennettu Rauman Pyhän ristin kirkko. Asetelmaan lisätään vielä mainioita muusikoita tekemässä sitä mitä parhaiten osaavat. Luvassa on siis aika uniikki ja sykähdyttävä yhdistelmä.
– JPP on kehittänyt suomalaisen kansanmusiikin perinnettä ja vienyt eteenpäin kokoonpanona jo yli 40 vuoden ajan, yksilöinä tietysti vielä pidempään. Sykähdyttävyys ja koskettavuus syntynee varmasti jo näistä elementeistä, eipä siihen enempää tarvita, pohtii Panu.
– Keikkasettimme koostuu pelkästään sellaisista kappaleista, jotka mielellään nostaa esiin, mutta mainittakoon erityisesti Timo Alakotilan klassikko Kohti Pispalaa. Se teos on isossa roolissa siinä, että olen päätynyt yhteistyöhöön kansanmuusikoiden sekä JPP:n kanssa. Kappale sisältää kerrassaan upean melodian, sovitettuna JPP:n erityisen svengaavalle viulusektiolle, avaa Panu kokoonpanon yhteistyön taustoja ja pohtii:
– Festivossa tämän vuoden koko ohjelma on suunniteltu vuodenaikojen ympärille. Kohti Pispalaa -kappaleen vuodenaika lienee kesä, se kun on kesäkuussa tapahtuvaan Pispalan Sottiisiin alunperin sävelletty.
Monipuolisena muusikkona tunnetun Panun suosikkivuodenaika on kuitenkin jokin muu kuin kesä.
– Tykkään aikalailla kaikista vuodenajoista ja varsinkin siitä, kun ne vaihtuvat eivätkä kestä loputtoman pitkään. Mutta jos yksi täytyy valita, niin eiköhän se syksy ole. Siinä on aina jotain mukavaa uuden alkamisen fiilistä, kuvailee Panu, joka tunnistaa myös itsessään joitain lempivuodenaikansa piirteitä.
– Kenties vähän kliseisen kuuloinen vastaus, mutta luonto ja varsinkin metsä on minulle tärkeä paikka rentoutua ja nollautua, kertoo Panu, joka tunnistaa itsessäänkin samoja piirteitä kuin syksyssä.
Klassisena lyömäsoittajana uransa aloittaneen Panun ennakkoluuloton ja rohkea lähestyminen musiikintekemiseen on johtanut hänet omien yhtyeidensä ohella lukuisiin yhteistyöprojekteihin ja solistitehtäviin. Ja nyt siitä päästään nauttimaan siis myös Raumalla.
Panu Savolainen & JPP Rauma Festivossa
ti 6.8. klo 19 Pyhän Ristin kirkossa
Osta liput