)
20.07.
2020

Anni Elif Egecioglu näkee virtuaalisuuden mahdollisuutena

Rauma Festivo toivottaa jälleen tervetulleeksi laajan joukon taiteilijoita osaksi elokuista kamarimusiikin juhlaa. Yksi heistä on laulaja ja säveltäjä Anni Elif Egecioglu. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Anni Elif – Edith pohjautuu Edith Södergranin runoihin ja se oli ehdolla Vuoden Jazz Emma – palkinnon saajaksi 2018. 

Södergranin tuotannolle oli tyypillistä näynomaisuus ja aikakauden futuristiset ja symboliset virtaukset. Anni Elifin sävellyskielen kautta ne kietoutuvat saumattomasti tähän päivään. Raumalle Anni Elif saapuu ensi kertaa työn merkeissä. 

”Odotan innolla että pääsen soittamaan Edith Södergran -ohjelmistoa fantastisten Tuomas A. Turusen, Sigurdur Rögnvaldssonin ja Pauli Lyytisen kanssa ja tulee mukavaa tutustua festivaalin muihin muusikoihin ja työntekijöihin. Raumalla olen käynyt vain kerran aikaisemmin ja se jätti vahvan vaikutelman, joten on innostavaa tulla takaisin tähän kauniiseen kaupunkiin”, iloitsee Anni Elif.

Moneen taipuva ja useita sävyjä hallitseva Anni Elif on ehtinyt vaikuttaa jo useissa suomalaisissa sekä kansainvälisissä jazzin, klassisen ja popmusiikin rajapinnalla liikkuvissa yhtyeissä. 

Anni Elifille merkitysellistä työssä vapaana muusikona onkin juuri mahdollisuus tutustua moniin upeisiin ihmisiin, uusiin paikkoihin ja kulttuureihin eri projektien ja kiertueiden kautta. Hän nauttii suuresti, että saa itse luoda työskentelyaikataulunsa ja että hän pääsee ilmaisemaan itseään ”musiikillisen kielen” kautta.

”Viimeiset kuukaudet ovat olleet hämmästyttäviä ja siihen on mahtunut vaikka mitä tunnetiloja ja ajatuskulkuja. Olin pari kuukautta karanteenissa mökillä, keskellä Pohjois-Savon metsää, hyvin yksinkertaisissa olosuhteissa puolisoni Pauli Lyytisen kanssa. Siellä todistin kirjaimellisesti, miten talvi muuttui kevääksi. Oli pakahduttavan kaunista seurata luonnon ihmeitä noin läheltä ja luonnon keskellä oleminen toi lohtua ja tasapainoa vaikeana aikana.”

Mennyt kevät on tuonut esille uusia puolia ja mahdollisuuksia musiikin tekemisessä ja nauttimisessa. Striimatut konsertit ovat tulleet osaksi konsertoivien taiteilijoiden arkea ja konserttiyleisössä voi olla läsnä, vaikka olisi fyysisesti kaukana.

”Pandemian aikana olen päässyt tekemään muutaman live stream-konsertin ja onhan se uskomatonta, että ihmiset vaikka toisella puolella maapalloa pystyy seuraamaan konserttia omalta kotisohvaltaan. Tunnelman välittyminen ruudulta vaati paljon ääni-, kamera- ja valoteknikoilta ja tämä korona-aika innostaa monia tekemään enemmän yhteistyötä ja kehittämään uusia ideoita yhdessä. Me ollaan lopulta ihan alkuvaiheessa virtuaalisten mahdollisuuksien maailmassa” miettii Anni Elif.

Anni Elif Quartetin Edith-konsertti kuullaan Rauma Festivon keskiviikon myöhäisillassa Kulttuuritalo Posellissa. Konsertti myös striimataan Festivon youtube-kanavalle. 

”Fyysisen yleisön läsnäolo lämmittää sydäntäni. Yleisön ja esiintyjien tapaaminen on ainutlaatuista ja se energia joka väreilee tuolloin ilmassa on jotain sanoin kuvaamatonta”, Anni Elif kuvailee. 

Festivoyleisön Anni Elif toivottaa lämpimästi tervetulleeksi:

”Tärkeintä on tulla konserttiin mukaan avoimin mielin. Konsertissa tarjoillaan Edith Södergranin sadan vuoden takaisia edelleen ajankohtaisia ajatuksia paketoituna tämän päivän taidemusiikkiin.” 

Anni Elif Quartet: Edith
Ke 5.8. klo 21 Kulttuuritalo Poselli

« Takaisin

04.08.
2020

Avajaiskonsertti loppuunmyyty

Keskiviikkona 5.8. alkavan Rauma Festivon avajaiskonsertti on myyty loppuun. Striimin ääreen voi kuitenkin liittyä kotisohvalta ja sitä pääsee seuraamaan Festivon YouTube-kanavalta.

04.08.
2020

Monta kokkia takaa värikkään keitoksen

Fagotin vuorottelevana äänenjohtajana Helsingin kaupunginorkesterissa toimiva Mikko-Pekka Svala saapuu Rauma Festivon vieraaksi osana Helsinki Chamber Soloistsia. Kevään aikana hän on ehtinyt nauttia joustavammista harjoitusaikatauluista, lisääntyneestä ajasta perheen kanssa sekä kokkailusta ja myös vaimon loistavista aterioista.

02.08.
2020

Jameissa musiikki soljuu iloisen tanssillisen pomppuisena

Tänä vuonna Festivon taiteilijajoukko täydentyy kansanmusiikin taitajilla. Mukaan on kutsuttu Muuan-trio, jonka muodostavat Rauno Junkkari, Samuli Karjalainen ja Kirsi Vinkki. Yhdessä soittaminen rennossa tunnelmassa on tämän yhtyeen liima.  ”Olemme alunperin tavanneet irlantilaisen musiikin jamisoiton parissa Helsingissä.

30.07.
2020

Muusikko antaa musiikille äänen

Tämän kesän Festivossa nautitaan siitä koronakevään ja kesän jälkeen voimme kokoontua musiikin ääreen vähän vapaammin, vaikkakin turvallisuusseikat huomioiden. Lyömäsoittaja Xavi Castellón kohdalla kyseessä on iloinen jälleennäkeminen myös sen vuoksi, että hän saapuu Raumalle toistamiseen.

28.07.
2020

Missä mennään?

Rauma Festivon taiteellinen johtaja Jan Söderblom odottaa ensi viikkoa: ”Kun moni asia nyt vaikuttaa epävarmalta, tuntuu hyvältä tietää, että saamme kohta viettää aikaa yhdessä Raumalla.

27.07.
2020

Carpe diem -päivänä iloitaan jälleennäkemisestä

Kevään ja kesän aikana ehtyneitä elävän musiikin varantoja pääsee täyttämään seitsemän konsertin annoksella Rauma Festivon perinteisenä Carpe diem -päivänä.

26.07.
2020

Kamarimusiikki on joukkuelaji

Helsinki Chamber Soloistsin ja Helsingin kaupungin orkesterin basisti Adrian Rigopulos saapuu Festivoon intoa puhkuen. Keikattoman kevään jälkeen hän iloinen päästessään taas soittamaan ja olemaan osa musiikillista yhdessäoloa.

23.07.
2020

Live-lippuja vapautettu lisää myyntiin

Rauma Festivon konsertteihin on vapautettu lisää lippuja kysyntään ja vallitseviin säännöksiin pohjautuen. Osa konserteista ehti jo myydä loppuun, mutta nyt lippuja on jälleen saatavilla kolmeen Posellissa kuultavaan konserttiin.

Hae lisää uutisia

Rauman Konserttiyhdistys ry
Käsityöläisentie 18 F 62
00750 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi