)
16.01.
2015

Jan Söderblom ja Pori Sinfonietta tekevät vierailukonsertin Raumalle 23.1.2015

Viime kesän Festivossakin vieraillut Pori Sinfonietta saapuu konsertoimaan Rauma-saliin perjantaina 23.1.2015 johtajanaan Jan Söderblom.

jan portailla festivo 2014Kolme vuotta Rauma Festivon taiteellisena johtajana toimineelle Söderblomille Rauma tuntuu jo kotoiselta. Nyt sapattivuotta Festivosta viettävä Söderblom vierailee mielellään Raumalla.
– Vaikka Festivon suunnittelussa on välivuosi menossa, pääsen onneksi taas raumalaisten luokse musisoimaan. Täällä alkaa jo tuntua kotoisalta ja on hienoa, että Pori Sinfonietta pääsee näinkin usein Raumalle vierailemaan, juttelee Söderblom.

Konsertissa Söderblom toimii sekä kapellimestarina että solistina. Konsertin ohjelmaa hän luonnehtii suosikkipitoiseksi:
– Illan aikana kuullaan Mozartia, Beethovenia sekä raikas avausnumero Stravinskylta. Stravinsky oli, kuten moni muu, myös suuri Mozartin ihailija. Dumbarton Oaksissa hän kumartaa vanhemmillekin mestareille, barokin concerto grosso-muodosta lainatulla miniorkesterikonsertollaan, luonnehtii Söderblom toivottaen kaikki lämpimästi tervetulleeksi konserttiin.

Lippuja konserttiin voi ostaa etukäteen verkosta osoitteesta www.lippupalvelu.fi sekä Lukon toimistosta (Kuninkaankatu 3, Rauma). Konsertin järjestää Pori Sinfonietta yhdessä Rauman kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa.

 

KONSERTTOJA – YKSIN JA PORUKALLA  23.1.2015 klo 19, Rauma-sali
Igor Stravinsky: Concerto in Es “Dumbarton Oaks”. W.A.Mozart: Viulukonsertto nro 3 G-duuri, KV 216. Ludvig van Beethoven: Sinfonia nro 4.

« Takaisin

22.06.
2021

Musiikki auttaa hahmottamaan maailmaa

Käyrätorvisti Ville Hiilivirta on toiminut äänenjohtajatehtävissä useimmissa suomalaisissa orkestereissa sekä mm. Ruotsin Kuninkaallisissa Filharmonikoissa, Esa-Pekka Salosen kutsumana Lontoon Philharmonia-orkesterissa sekä Saksassa Baijerin ja Essenin valtionorkestereissa. Vuodesta 2010 on toiminut Helsingin kaupunginorkesterissa käyrätorviryhmän äänenjohtajana.

20.06.
2021

Harjoittelua ja reilusti unta

Näistä elementeistä on koostunut Atte Kilpeläisen kulunut vuosi. Elokuussa Festivon taiteilijakaartiin mukaan saapuva alttoviulisti saapuu Raumalle nyt toista kertaa. Edellinen Festivo-vierailu oli vuonna 2016.  Korona-aikana Kilpeläinen kertoo aikaa olleen kaikenlaiseen ajatustyöhön sekä myös nukkumiseen.

18.06.
2021

Yleisön kohtaaminen oli tunteellinen hetki

Yksi Festivon vuoden 2021 taitelijoista on Vuokko Hovatta. Hän rakastaa viettää aikaa ystäviensä kanssa – Syömme hyvin ja nautimme viinistä. Kesällä tietenkin ulkona.

16.06.
2021

Korona-aikana kollegiaalinen yhteys löytyi ruudun kautta

Elokuussa Festivo saa vieraakseen harpisti ja kuvataiteilija Laura Hynnisen. Porvoolaistaiteilijan projektit ovat poikkitaiteellisia kokonaisuuksia ja Rauman taidemuseolla koetaan perjantai-iltana konsertti, jossa hän yhdistää maalauksen ja musiikin.  Festivaalin konserttiohjelman elämännautinnoista Hynninen mainitsee itselleen tärkeimmäksi ystävyyden.

27.05.
2021

Lipunmyynti alkaa 29.5.

Kesä on ovella ja hihat heiluvat kun Rauma Festivon järjestelyt kiihtyvät kohti elokuuta. Lipunmyynti alkaa lauantaina 29.5.2021 klo 10 Lippu.fi-kanavilla hyvin pienillä määrillä, sillä konserttien turvallinen järjestäminen on Rauma Festivolle tänäkin kesänä ensisijaista.

25.04.
2021

Rauma Festivo kutsuu nauttimaan elämästä elokuussa

Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimo aloittaa kolmivuotisen kauden kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon taiteellisena johtajana vuonna 2021. Heikinheimon suunnittelema, 38. kertaa järjestettävä festivaali rakentuu teeman Kahdeksan elämännautintoa ja seitsemän kuolemansyntiä ympärille. Raumalla 3.–7.

22.04.
2021

Festivaalin ohjelma julkaistaan live-lähetyksessä

Rauma Festivon ohjelma julkaistaan Kulttuurikuppila Brummin olohuoneesta sunnuntaina 25.4. klo 15. Ohjelmaa esittelee myös sävelin ensimmäisen Festivo-editionsa suunnitellut Siljamari Heikinheimo ja eräs toinenkin kesän taiteilija saapuu paikalle.

10.12.
2020

Siljamari Heikinheimo on Rauma Festivon uusi taiteellinen johtaja

Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimo (s. 1985) aloittaa kolmivuotisen kauden kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon taiteellisena johtajana vuonna 2021. Radion sinfoniaorkesterista viulistista vapaaksi taiteilijaksi vuonna 2016 ryhtynyt Heikinheimo on toiminut muun muassa Tapiola Sinfonietan ja Lapin kamariorkesterin konserttimestarina.

Hae lisää uutisia

Rauman Konserttiyhdistys ry
Käsityöläisentie 18 R 62
00750 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi