Yli kolmessakymmenessä maassa ja sadalla albumilla esiintynyt muusikko-säveltäjä-tuottaja Jarmo Saari saapuu elokuussa Rauma Festivon vieraaksi. Omaleimaisesta tyylistään tunnettu kitaristi tunnetaan myös konsertteihin, elokuviin, televisioon, koreografioihin, teatteriin ja levyille luomastaan visuaalisesta sävellystyylistään. Festivossa häntä kuullaan yhdessä Vuokko Hovatan ja Mikko Gunu Karjalaisen kanssa.
Jo vuosikymmeniä freelancerina toimineen Saaren arki on olut aina aika sirpaleista. Nyt kuluneena vuotena hän on huomannut kaipaavansa pidempiä kaaria ja yhdessä tekemistä. Menneet kuukaudet ovat opettaneet Saarelle kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja korostanut yhteistyön ja yhteisöllisyyden merkitystä.
– Gallerioiden, teatterisalien, kirjastojen, festivaalien, ravintoloiden ja klubien sulkeuduttua ainakin minä näivetyin ammatillisesti ja henkisesti tavalla, jota ei korvaa sen enempää luontokokemukset, opiskelu tai itsetutkiskelu. Kulttuurin kautta prosessoimme ja kommunikoimme ymmärtääksemme elämää ja ympäröivää maailmaa toistemme tulkintojen ja silmien kautta, joskus haastavassa joskus nautinnollisessa, mutta taiten jalostetussa ja silmiä avaavassa rinnakkaistodellisuudessa, Saari pohtii.
Taiteilijuutta kompromissittomassa marginaalissa Saari kuvailee ”herkäksi rohkeuslajiksi”.
– Kentän ulkopuolella kaikilla ole käsitystä siitä miten paljon se vaatii ja miten paljon merkitystä se voi säteillä ympäristöön jos on utelias ja vastaanottavainen. Ryhdyin kulkemaan kutsumusammattiini johtavaa polkua jo 6-vuotiaana.
Saari epäilee, ettei elämä palaa epidemian jälkeen enää aivan ennalleen ja kaikilta osin sen ei kannattaisikaan.
– Kaipa me jotenkin viisastumme tästä. Itse olen löytänyt hiljentymisen, priorisoinnin, liekin ja leikin vaalimista edesauttavia uusia rutiineja. Himohalaajana olen kärsinyt vierotusoireista, sanoo Saari.
Kysyttäessä Festivon tämän vuoden teemaan, elämännautintoihin, liittyen, Saari nostaa muutama iloa tuottavan asian muiden yli. Myös suurin pahe menee nautinnon puolelle.
– Suurinta onnea tuo rakkaus: vanhemmuus, ystävät, ”seikkailullinen, luova ja ennalta-arvaamaton” ammatti sekä luonto kaikessa moninaisuudessaan. Suurin paheeni taas on etten malta elää riittävän vastuullisesti ilmastokriisin keskellä, eli kaiketi ahneus. Olen kyltymätön eskapisti, joka kaipaa esteettistä ja kulinaristista nautintoa: välikaronkkaa, ekstraa ja bonusta jokaiseen päivään, maalailee Saari.
Festivossa esiin nostettuja nautintoja Saari pitää myös tärkeinä ja innostavina. Tuleville Festivo-kävijöille Saari huikkaa vielä:
– Pidetään huolta ja nautitaan kesästä! Nähdään Raumalla!
Lepo
Lauantai 7.8.2021 klo 19
Kulttuurikuppila Brummi
Liput 30€ / 15€