)
25.07.
2021

Mullistusten vuosi on tuonut tasapainoa

Vuoden 2021 Rauma Festivon avaa ooppera Seitsemän kuolemansyntiä, jossa yhdistyvät Kurt Weillin suloiset sävelet ja Bertolt Brechtin sanansäilä sekä kabareenkatkuinen 1930-luku. Näyttämöteoksen pääosassa kuullaan poikkeuksellisen kauniista äänestään ja vangitsevasta lavasäteilystään ylistettyä sopraano Tuuli Takalaa

Rauma Festivoa varten tuotetussa versiossa päähenkilö Anna pyrkii julkisuuteen ja menestykseen. Lavalla nähdään Annan persoona, joka jakautuu julkiseen ja yksityiseen minään. 

Kurt Weillin Seitsemän kuolemansyntiä on todella monitahoinen teos, joka on samanaikaisesti sekä hauska että vakava ja samalla sekä kepeä että oivaltava. Teoksen musiikki on myös mukaansatempaavaa ja vie hetkessä 1930-luvun kabaree-maailmaan. Olen erittäin innoissani, että pääsen tuomaan tämän teoksen Raumalle huippuryhmän jäsenenä! kuvailee Takala.

Takala on odottanut pääsyä takaisin yleisön eteen ja yhteisiä musiikkikokemuksia sekä muiden muusikoiden että yleisön kanssa. Hän kokee, että mennyt vuosi muutoksineen on muuttanut häntä sekä ihmisenä että muusikkona.

-Vähintäänkin elämään on tullut vielä enemmän perspektiiviä mullistuneen maailmantilanteen kautta. Moni asia, joita olen saattanut pitää enempi itsestäänselvyytenä, on saanut uusia mittasuhteita tai uuden tärkeysjärjestyksen, Takala kertoo ja jatkaa:

-Muusikkona olen oppinut itsestäni taas lisää, kun kulunut vuosi on vaatinut paljon kärsivällisyyttä, voimaa, sisäistä luottoa ja motivaatiota, jotka ovat kaikki olleet ajoittain koetuksella. Sanoisin, että uutta tasapainoa niin ihmisenä kuin muusikkona on löytynyt.

Rauma Festivossa kuultavien kuolemansyntien vastapainona ohjelmassa on joukko elämännautintoja. Näistä konserteiksi nostetuista nautinnoista Takala kokee kaikki itselleen läheisiksi ja tärkeiksi.

– Näistä on jo vaikea nimetä mitään ylitse muiden. Leikki, liikkuminen ja spontaanius kuvaavat luonnettani melko hyvin, pohtii Takala.

-Minulle suurin elämännautinto on varmaankin hyvän ruoan ja juoman nautiskelu perheen ja ystävien kesken. Rakkaiden ja läheisten ihmisten kanssa ajan viettäminen on aina ollut minulle tärkeää. Olen lopulta tosi sosiaalinen tyyppi. Olen myös aina ollut herkkusuu ja nautiskelija. Arvostan hyvin tehtyä ruokaa ja juomaa. Joskus nautinto saattaa kääntyä paheen puolelle, jos ruokaa ja juomaa tulee nautittua liiaksi asti, tuumaa Takala.

Ammatillisen debyyttinsä vuonna 2013 Yön kuningattarena tehnyt ja sittemmin Semperoper Dresdenin solistikuntaan kiinnitetty Takala saadaan Rauma Festivoon taiteilijavieraaksi nyt ensimmäistä kertaa.

– Odotan Rauma Festivoa ja konsertteja innolla ja toivon kovasti, että yleisökin löytää tiensä sankoin joukoin paikan päälle. Aivan ihanaa, innostavaa ja inspiroivaa päästä pitkän hiljaisuuden jälkeen Raumalle laulamaan ja esiintymään! huudahtaa Takala.

-Toivon, että kaikki ovat päässeet rentoutumaan ja nauttimaan Suomea hellivistä hellesäistä, ja minun puolestani lämpimästi tervetuloa Rauma Festivon konsertteihin nauttimaan elämästä ja musiikista!

Rauma Festivossa Tuuli Takala esiintyy pääroolissa tiistai-iltana Rauma-salissa nähtävässä Siljamari Heikinheimon ohjaamassa Seitsemän kuolemansyntiä sekä yhdessä torstain Carpe diem -yllätyskonsertissa.

Seitsemän kuolemansyntiä
Ti 3.8. klo 19
Rauma-sali
Liput 49€ / 34€

Spontaanius – Carpe diem
To 5.8. klo 10-17
Yllätyskonsertit tasatunnein Vanhassa Raumassa
Vapaa pääsy

« Takaisin

30.08.
2021

Rauma Festivon konsertit tavoittivat tuhansia – korona-altistuksia ei ainuttakaan

Elokuun ensimmäisellä viikolla järjestetyn kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon konserteissa ja muissa tapahtumissa vierailtiin yli 1500 kertaa. 20 livetapahtumasta striimattiin viisi konserttia. Lisäksi festivaalin sosiaalisen median kanaville tuotettiin erityisesti lapsiperheille suunnattu Vanhan Rauman kolopolku.

06.08.
2021

Rauma Festivon perjantain ja lauantain konsertit siirretään Rauma-saliin

Myöhään torstai-iltana Rauman kaupunki päätti määritellä Rauman Covid-19-epidemian suhteen leviämisalueeseen kuuluvaksi. Koska päätös on voimassa välittömästi, Rauma Festivon loppuviikon ohjelmaa säädetään entistä turvallisemmaksi yleisölle.  Perjantain konsertit Posellista ja Rauman taidemuseosta siirretään Rauma-saliin.

02.08.
2021

Rauma Festivon striimilipuilla ainutkertaisiin tunnelmiin

Rauma Festivo alkaa maanantaina 2.8. etkoilla Vanhassa Raumassa. Spärrin pihassa tavataan taiteilijoita ja kuullaan yllätysesitys Seitsemän kuolemansyntiä -oopperan esiintyjiltä. Festivaalin kaikki 20 konserttia toteutuvat, mutta Lounais-Suomen aluehallintaviraston perjantaina 30.7. asettaman määräyksen mukaisesti turvaväleihin kiinnitetään erityistä huomiota.

27.07.
2021

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen vieraaksi Rauma Festivon torikeskusteluun

Rauma Festivon järjestämän Festivon-torin vieraina tiistaina 3.8.2021 klo 16.30 Rauman kauppatorilla ovat tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen, Rauma Festivon taiteellinen johtaja Siljamari Heikinheimo sekä Rauman Teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen osallistuu  keskusteluun klo 16.45 alkaen.

26.07.
2021

Onnellinen juuri nyt

Trumpetisti Thomas Bugnot on ollut koko kesän onnellisen kiireinen. Hän on viettänyt aikaa synnyinmaassaan Ranskassa, jossa hän on saanut soittaa useissa konserteissa.

25.07.
2021

Mullistusten vuosi on tuonut tasapainoa

Vuoden 2021 Rauma Festivon avaa ooppera Seitsemän kuolemansyntiä, jossa yhdistyvät Kurt Weillin suloiset sävelet ja Bertolt Brechtin sanansäilä sekä kabareenkatkuinen 1930-luku. Näyttämöteoksen pääosassa kuullaan poikkeuksellisen kauniista äänestään ja vangitsevasta lavasäteilystään ylistettyä sopraano Tuuli Takalaa.

22.07.
2021

Paineettomuus on välttämättömyys luovalle prosessille

Kuluneen vuoden aikana kontrabasisti Adrian Rigopulos on saanut kokea sen, miten suunnitellut konsertit ja harjoitukset häviävät kalenterista yksi toisensa jälkeen ja normaalisti kiireisellä muusikolla onkin yhtäkkiä käsissään aikaa. Rigopulos on osannut kuitenkin myös nauttia muuttuneesta tilanteesta.

19.07.
2021

Rauma Festivon Carpe diem -yllätyskonsertit palaavat pihoille

Rauma Festivon odotettu pääsymaksuttomien yllätyskonserttien päivä koetaan festivaaliviikon keskellä torstaina 5.8.2021. Vuonna 2012 ensimmäistä kertaa yleisöä hetkeen tarttumaan yllyttäneet minikonsertit palaavat Vanhan Rauman yksityispihoihin.

Hae lisää uutisia

Rauman Konserttiyhdistys ry
Käsityöläisentie 18 R 62
00750 Helsinki

info@raumafestivo.fi
www.raumafestivo.fi